Merja Virolainen; Kontaktia halutaan; Tammi 2007
Tätä edellisen runokirjan innostamana lainasin Virolaisen uusimman. Mitä hulvattoman villisti loiskivaa verbaalista myrskyä yhdessä ja samassa vesilasissa! Pidän saavutuksena, että luin tämän kirjan loppuun.
Kyllikki Forssell, Raila Kinnunen; Suurella näyttämöllä; WSOY 2007
Toivoin joululahjaksi tämän kirjan. Loistelias, räiskyvän iloitteleva tarina teatterimaailman grand ladysta. Kirjan painoasu on sisältönsä kanssa sopusoinnussa: tavanomaisesta poikkeava koko, runsas ja upea kuvitus, paperi parasta laatua. Olen ikäni voinut seurata Kyllikki Forssellin näyttelijänuraa enkä ole voinut välttyä myöskään hänestä tehtyjen lehtijuttujen, teatterikritiikkien ja henkilöhaastattelujen tulvalta, niinpä kirja ei sisältänyt varsinaisesti uutta hänen elämänvaiheistaan. Olen silti sitä mieltä, että kyseessä on oloissamme niin merkittävän näyttelijänuran tehnyt persoonallisuus, että tämä kirja oli tehtävä. Voitokkaita roolitöitä, ehtymätön vitaalisuus ja iästä riippumaton sensuelli karisma saman naisen hahmossa on kunnioitettavaa. Mieleeni on jäänyt ehkä parhaiten Kyllikki Forssellin unohtumaton tulkinta Dario Fo’n Donnasta. Se oli varsinaista eläytymiskyvyn juhlaa.
Henning Mankell; Italialaiset kengät; Otava 2006
Italialaiset kengät on ensimmäinen koskaan lukemani Mankellin kirja. Wallander-elokuvia on kyllä tullut katsottua televisiosta. Tämä ei ole dekkari, Mankell näkyy kirjoittaneen paljon muutakin, josta voisi tämän perusteella kiinnostua. Kirjoittaja rakentaa tarinaan yllättäviä, ronskejakin käänteitä. Vaikka kerronnan tyyli sinänsä on tasaista, siinä on syvyyskohtia, jotka säilyttävät lukijan mielenkiinnon alusta loppuun. Tapahtumat liikkuvat ajoittain mahdollisen ja mahdottoman rajoilla, uskottavuuden tuntu säilyy nipin napin. Kuolema on kirjan pääteema, ei kuitenkaan synkällä tavalla. Ei hassumpi lukea.
Sauli Niinistö; Hiljaisten historia; Teos 2007
Hämmästyneenä luin tätä kirjaa. Niinistö tulee esiin pahvikuvansa takaa, eduskunnan ja hallituksen komeista kulisseista, puolueensa poliittisilta katedereilta. Jos nyt ei ihan hiljaisena miehenä itse, niin ainakin paljon vuosien takaista julkiskuvaansa hiljaisempana. Poliitikoille ja julkkiksille niin tyypillinen itsekehu puuttuu. Kirjan luettuani voin ymmärtää äänivyöryn presidentinvaaleissa sekä viime eduskuntavaaleissa: Sauli Niinistö on sympaattinen mies. Hän myös kirjoittaa hyvin. Ajatus ehkä ajoittain kiertelee, mutta ei tyhjiä koukeroita ollenkaan. Tarkkoja havaintoja, eläytymiskykyä, vaatimatonta karismaa löytyy. Viimeistä lukua, jossa hän kertoo tsunamikokemustaan, lukee suorastaan henkeä pidätellen.
Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän ja samalla häpeän ennakkoluulojani. Julkisuus on ansa: usein tulee muodostaneeksi kuvan ihmisestä sen perusteella, mitä näkee ja kuulee muiden sanovan. Kannattaisi kuunnella henkilöä itseään, jos ei ole mahdollisuus persoonallisesti tuntea.
Miia Vatka; Suomalaisten salatut elämät; SKS 2005
Kirjallisuudentutkija Miia Vatkaa on päiväkirja-aihe riivannut aina gradusta alkaen. Tämä teos on päiväkirjojen ominaispiirteiden tarkastelua, yleiskatsaus päiväkirjagenreen suomalaisittain. Tekstissä viitataan Saima Harmajaan, ’50-luvun tyttöihin’ sekä nettipäiväkirjoihin. Tunnetuimmista ulkomaisista Anne Frankin päiväkirja tulee mainituksi. Tutkimuksessa pohditaan myös päiväkirjaromaanin ja autenttisen päiväkirjatekstin eroja.
Kun olen itse kirjoittanut päiväkirjaa 12-vuotiaasta asti ja yhäkin, kiinnosti tietää, miten yleisiä muistiinpanot omasta elämästä aikuisiässä ovat. Kyllä materiaalia on, sekä tutkimusta varten aiemmin kerättyä päiväkirja-aineistoa että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyvää. Oma kirjoittamiseni on alkanut saman tapaisesti, mutta poikkeaa nykyään valtavirrasta. Yksi pulma on kaikille kirjoittajille yhteinen: mitä tehdä/tapahtuu oman elämän ja ajatusten dokumenteille kirjoittajan jälkeen.
Jos olen oikein ymmärtänyt, päiväkirjan voi luovuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja liittää mukaan esim. ehdon: saa luovuttaa luettavaksi esim. 50 vuoden kuluttua. Näin hypätään yhden sukupolven yli, jolloin tapahtumiin ja ihmissuhteisiin tulee etäisyyttä. Kannattaa varmistaa SKS:stä onko näin.
Kommentin jätti Paju · maanantaina 21. tammikuuta @ 15:42
Voivatkohan nuo sinne kaikkien kirjoitushullujen päiväkirjaröykkiöitä ottaa, tuumin, mullakin on menossa opus 49! Vaan tulisi siitä melkoinen roviokin! 🙂
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 21. tammikuuta @ 21:26
mahtavaa (siis ei rovio sitä, vaan kaikki talteen, kaikki)
50. käsillä.
Itselläni tuskin mitään talllella. Harmittaa että olen tuhonnut.
Kommentin jätti Paju · tiistaina 22. tammikuuta @ 16:07
Tuho on tekijän oikeus. Ihan hetken mielijohteesta ei pitäisi sitäkään kyllä tehdä.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 22. tammikuuta @ 21:58