Viime vuosisadalla Saara Finni kirjoitti traagisen raportin äitinsä viimeisistä vaiheista vanhainkodissa. Kirjan nimeksi hän antoi Suruvaippa (Gummerus, 1981). Tosikertomus herätti ilmestyessään laajalti kauhistelua ja puolustelua, mutta myös arvokasta pohdintaa vanhusten laitoshoidon käytännöistä. Ehkä jokin jossakin oikeasti muuttuikin paremmaksi.

Tämän ajan ’suruvaippakirja’ lienee Tarja Tallqvistin ja Elina Simosen Kuka vierelles jää (Otava, 2007). Monta muuta hyvää kirjaa, tutkimusraporttia ja optimistista innovaatiokehitelmää on vanhusaiheesta julkaistu. Johtavatko ne mihinkään? Kuka tarttuu toimeen? Miksi tässä maassa nykyään määritellään vanhustenhoidon arvot euroina?

Voimalan keskustelu pysäytti. Tuoreen vanhusasiavaltuutetun kokemus, tausta ja näkemykset herättivät toivoa. Kysyä sopii, mitkä ovat hänen mahdollisuutensa ja valtuutensa vaikuttaa kehitykseen tulevaisuudessa, kun vanhusten suhteellinen määrä väestöstä kasvaa vuosi vuodelta ja samaan aikaan kuntien talousnäkymät vaikeutuvat.

Toimittajalta jäi kyllä tarkentamatta, että 65-vuotta täyttänyt ei ole vielä vanhus eikä tarvitse puheena olleen kaltaista hoivaa todennäköisesti pitkään aikaan. Vanhuudenhoivan tarve alkaa kasvaa selkeästi vasta 80 ikävuoden jälkeen. Teknologiset vempaimet voivat helpottaa arjen sujumista, mutta ihmisen kosketusta, rakkautta ja hoivaa ne eivät koskaan korvaa.

Vanhuustutkija kysyi: miksi vanhuksille ei järjestetä sitä apua, mitä he eniten toivovat, puhtautta ja ihmisarvoista hoivaa? Kysymys nostetaan taas esiin ensi vaalien alla – ja unohtuu, kun oma paikka vallan keskiössä varmistuu.

  • Olen samaa mieltä. Työssä todella huomaan, että vanhukset kaipaavat enemmän seuraa ja aitoa keskustelua, kuuntelua – monet ovat hyvin yksinäisiä varsinkin jos eivät pääse edes liikkumaan palvelutalojen päivätarjontaan tms…todella, ihmisarvoista elämää ja hoitoa. Sitä, että joku oikeasti pysähtyy kohdalle eikä vain juokse ohi.

    Kommentin jätti SusannaR · keskiviikkona 16. tammikuuta @ 19:17

  • Rahaa ei kaikkeen tarvita vanhusten hoivassa, rakkautta tarvitaan. Usein aito välittäminen näkyy pienissä asioissa. Oman äitini kohdalla harmittaa se, ettei siinä palvelutalossa ole mitään yhteistä päiväohjelmaa, siis ei yhtään mitään. Äiti pääsee vielä liikkumaan, hän käy joskus toisten luona puhelemassa, kun tuntuu oikein yksinäiseltä. Omassa kotikaupungissani palvelutalo tarjoaisi useammanlaisia virikkeitä asukkailleen, jos he vain niihin osallistuisivat. Taso on kirjava, kunnista riippuen.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 16. tammikuuta @ 20:52

  • Niin taitaa kyllä vaihdella! Muista kunnista en tiedä, mutta Espoossa ainakin palvelutalot näyttävät järjestävän palveluja ja viriketoimintaa myös kotona asuville sekä tietysti niiden asukkaille!

    Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 18. tammikuuta @ 07:42

  • PAIKALLISLEHDESTÄ LUIN JÄRKYTTÄVÄN KERTOMUKSEN, KUINKA KUKAAN EI MENNYT AUTTAMAAN VANHUSTA, VAIKKA SIVULLINEN OLI KÄYNYT PUHUMASSA KUNNASSA ASIASTA. LOPULTA VANHUS LÄYDETTIIN KOTOA LUKITTUJEN OVIEN TAKAA KUOLLEENA. EIKÄ KUKAAN TIEDÄ, KUINKA KAUAN HÄN OLI SIELLÄ OLLUT. EIKÄ TÄTÄKÄÄN OLISI LÄYDETTY ELLEI YMMÄRTÄVÄINEN SIVULLINEN OLISI VAATIMALLA VAATINUT VIRANOMAISIA PAIKALLE.

    Kun äiti oli dementiaosastolla, yksi hoitajista sanoi meille: ”Vaikka oliisi kuinka terve, niin täällä ei tarvitse kauaan olla, kun ihminen dementoituu, kun ei ole mitään tekemistä. ” Vieläkin ihmettelen, kuin 8-hengen osastolla voi olla silloin vain puolipäiväinen hoitaja. Puolet ajasta täysin muistamattomat ihmiset olivat keskenään. Hoitajat yrittivät kyllä parhaansa mukaan tehdä voitavansa, he olivat ihmeellisen ihania ihmisiä kaikki. En tiedä, onko tilanne parantunut, ainakin lääninhallituksesta on tullut huomautuksia hoitohenkilökunnan liian vähäisestä määrästä.

    Kommentin jätti mehtäsielu · lauantaina 19. tammikuuta @ 07:10

  • Huh, järkyttävää tosiaan. Tarvitaan sekä omaistan aktiivisuutta että joskus ’sivullisiakin’ herättelemään vastuullisia tahoja. Vieras ei voi mennä kenenkään kotiin pyytämättä, mutta raportoida voi, jos huomaa, ettei asiat naapurilla ole oikein. Ihmettelen yhä miten kirjavaa voi vanhusten hoivan taso olla eri kunnissa. Eihän asuinpaikasta saisi riippua, miten hoitoasiat on järjestetty.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 19. tammikuuta @ 21:26

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.