Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja kun jotain kirkosta sanoo, onhan se luettava. Niinpä jäin taannoin tutkimaan Antti Blåfieldin merkintöjä. Ensin toimittaja kertoo, että ev.lut. kirkosta erosi viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä. Sitten hän toteaa, että kirkkoon liittyneitä myös oli ennätysmäärä ja siunatuksi lopuksi: kirkkoon kuuluu edelleen 81,7 prosenttia väestöstä. (HS 5.1.2008)
Eroamisen syitä pohtiessaan Blåfield tukeutuu lehdessä aiemmin julkaistuihin kirjailija Jarkko Tontin ajatuksiin. Raamattu mainitaan fantasiakirjallisuuteen kuuluvaksi, katolista kirkkoa tölväistään perhearvojen korostuksista. Fundamentalismin ennustetaan vahvistuvan ja valtaavan vähitellen ev.lut. kirkon, jossa sen jälkeen ei olekaan sijaa muille kuin uskossaan vahvoille ja totuudestaan varmoille. Blåfield päätyy lausumaan: ”kirkko on menettänyt otettaan suomalaisten kotien arjesta”.
Odotin kiinnostuneena, miten Kotimaa-lehdessä tulkitaan tilastoja. Pääkirjoitus on otsikoitu: ”Nuoret etsivät autuutta ilman kirkkoa”. Päätoimittaja Olof Melin toistelee Blåfieldin näkemyksiä, oikeastaan mitään kirkollisen päälehden omaa tulkintaa tilastosta ei löydy. Laimeasti lääkkeeksi tarjotaan uudentyyppisiä seurakuntamalleja.
Näinä aikoina uskontojen opettamat arvot eivät ole yhteiskunnassa yhteisesti hyväksyttyjen ja lailla suojeltujen oikeuksien kanssa kaikin osin ristiriidattomia. Moniarvoisuus toisaalta ja arvotyhjiö toisaalta hajottavat yhtenäistä uskonperintöä. Maallikon on vaikea tietää, milloin on kyse opista ja milloin sen tulkinnasta, kun joku lausuu kirkosta tai sen nimissä jotain. Ongelma on sama tilastojen suhteen.
Kirkkomme elää monenlaisten paineiden alla. Suurin murhe ei ole 0,7 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} suhteellinen jäsenkato, isompi lovi syntyy, jos konservatiiviset ääriryhmät ajautuvat irti kirkosta. Railo on jo syntynyt ja laajenee. *
PS. 11.1.-08 Tuoreessa Suomen Kuvalehden numerossa (2/08) on piispa Samuel Salmen (Oulun hpk) haastattelu samasta aiheesta. Siinä selkeihin kysymyksiin saa selkeitä vastauksia.
Ainakin maallikon silmin katseltuna näyttää joskus siltä, että joku taho haluaa nimenomaan saada konservatiivit ulos kirkosta millä hinnalla hyvänsä. Ensin luvataan vaikka mitä ja kun tulee aika lunastaa lupaukset ne ei olleetkaan oikeita lupauksia yms mielenkiintoista on tapahtunut. Toisaalta ihmetyttää mitä kirkkoon jää jos konservatiivit häviävät sieltä kokonaan.
Kommentin jätti savisuti · perjantaina 11. tammikuuta @ 20:52
Tulevaisuuden ennustaminen on todella vaikeaa tässä asiassa. Siinä mielessä yhdyn ihmettelyysi, että konservatiivisempi osa kirkkoa, jos siihen ajatellaan kuuluvan herätysliikkeiden perintöä kantavat, ovat seurakuntien ydinjoukkoa. Hehän ovat niitä vakaumuksellisia aktiiviseurakuntalaisia, joiden varassa toiminta paljolti pyörii. Mainitsemillani konservatiivisilla ääriryhmillä tarkoitan lähinnä vanhoillislestadiolaista liikettä ja naispappeuden torjuvia ryhmiä. Edellinen pitää opintulkintojaan ainoina oikeina ja omaan liikkeeseensä kuulumista pelastuksen ehtona, jälkimmäiset ovat ajautuneet kirkon virallisesta linjasta poikkeavissa opintulkinnoissaan nurkkaan, jossa liikkumavara on enää hyvin pieni. Kirkkoon kuulunee kuitenkin vielä enemmistö jäseniä, jotka pitäisivät avaramman näkemyksen kirkkoa pystyssä kaikesta huolimatta. Olisiko edessä Ruotsin ev.lut. kirkon kohtalo, en oikein sitäkään usko; siellä ei herätysliikkeiden vaikutus kirkon vaiheissa käsitykseni mukaan ole ollut niin vahva kuin meillä.
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 12. tammikuuta @ 16:21