Jostain lapsuusmuistojen syövereistä putkahti mieleen heti herättyä huoneeni aamuhämärässä: ”…siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää..” Ehkä vanhan virren aikaisessa maailmassa isän ja äidin elinpäivien määrä on ollut monilapsisissa perheissä hartaan rukouksen paikka.
Ikääntyvän aikuisen mieleen juolahtaneena virrensäe tuntuu absurdilta. Isäni on ollut poissa kohta seitsemän vuotta. Hän sai elää täyden elämän ja lähti hiljaa aikansa tultua täyteen 86 vuoden iässä. En olisi osannut toivoa hänelle enempää. Äiti on jo 93 eikä elinpäivien lisä ole hänen toiveissaan, pikemminkin päinvastoin.
Verkossa tarjolla olleen elinpäiväennusteen mukaan saattaisin elää isääni vanhemmaksi, mutta kuolisin äitiäni nuorempana. Ajatus tuntui ensin hiukan oudolta. Ennuste on ylimalkainen, laskelmassa ei noteerata jo koettuja kolhuja eikä alitajuisia unelmia. Se perustuu elämäntapa-arvioon ja geeniperimään.
En tiedä, mitä lapsemme isälleen ja äidilleen toivovat. He osaavat elää ilman meitäkin, mutta tuntuu hyvältä voida vielä olla tarpeellinen jollain tavalla. Me osaamme elää ilman heitäkin, mutta saattaa tulla aika, jolloin he ovat meille tarpeellisempia kuin me nyt heille.
Elinpäiväennuste, kaikkea ihminen keksiikin. Vähän samaa kuin elämänhallinta. Tai todennäköisyyslaskenta. Onneksi on muuttujia, joita kukaan ei osaa ennustaa. Elämä on arvaamatonta, sen olen huomannut, ei sitä voi ennustaa. Ja hyvä niin.
Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 13. tammikuuta @ 17:48
Näinhän se on. Ehkä tuon ennustejutun tarkoitus on saada ihminen heräämään ja tiedostamaan elintapojensa vaikutus pitkällä tähtäimellä. Elämän kulku, kuten sanot, ei ole ennustettavissa, sillä ennalta arvaamattomia tekijöitä on paljon.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. tammikuuta @ 20:44