Junan eteisessä seistessä katselin hyvin matalalla horisontissa kelluvaa punaista pilveä. Aamurusko! tästä tulee hyvä päivä, ajattelin. Kuka on matkalla työhönsä kuka minnekin, olkoon päivä meille kaikille onnellinen.

Illalla olin soittanut keskussairaalaan. Äiti oli kipulääkitty toimenpiteen jälkeen, tiesi kumminkin missä oli. Tänään hänet haetaan sairaalasta kotiin odottelemaan tietoja. – Älä pelkää, äiti, sanoin, asiat järjestyvät.

Rouva Dosentti otti vastaan tyylikkäässä asussa, sanoi lähtevänsä klinikalta suoraan nuoremman kollegan väitöstilaisuuteen. Kyllä tuntui hyvältä, kun hän ilahtuneena sanoi kaiken olevan silmäni suhteen niin hyvin kuin olla voi.

Minun ei tarvitse mennä enää tarkastukseen silmäklinikan tutkimusosastolle, mutta voin aina ottaa yhteyttä tarvittaessa. Kotiin palaillessa muistelin, mitä kaikkia vaiheita olin käynyt läpi. Tunsin syvää kiitollisuutta.