Äidissä viime vuosina tapahtuneet muutokset ovat pakottaneet pohtimaan vanhuutta ja tuntuneet kipuna tunnetasolla. Toisaalta muuttuminen on hyväksyttävää, osana luontoa ihminen on samojen prosessien alainen. Läheltä seuraajaa silti koskee.

Tulee aika, kun aikuisenergia hupenee. Ihminen haurastuu hiljalleen sekä fyysisesti että henkisesti. Elämänpiiri supistuu, rajat lähenevät vaivihkaa toisiaan. Niin kuin järvi jäätyy rannoiltaan, keskellä yhä pienenevä sula, joka sekin lopulta katoaa jonakin pakkasyönä. Joutsenen on noustava siivilleen.

Hän, joka elää vanhuuttaan, aistii itse epämääräisesti elämänliekkinsä hiipumisen. Voimien vähetessä ihminen alkaa henkisesti luopua. Kiinnostus asioihin ja toisiin ihmisiin sammuu hiljalleen. Aluksi se loukkaa läheisiä, kunnes he ymmärtävät, että vanhus näin irrottautuu elämästään.

Vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla saattaa nähdä, miten omaiset joskus takertuvat menneisiin mielikuviinsa suostumatta kohtaamaan hyvästelyn kipua. Vanhuksen elämän viime metreillä saatetaan ryhtyä vaatimaan hoitotoimia, jotka rikkovat elämän luonnollisen päättymisen rauhan.

Vanhuus on vähenemiseen suostumista. Elämän puolesta joutuu joskus lujasti taistelemaan matkan varrella, mutta lopussa kuolemaa vastaan taistelu käy turhaksi. Elämän kuuluukin päättyä aikanaan. Lähtevän osa on kuolemassa paras ja kaunein. Saattajan on suostuttava päästämään irti.

  • Kirjoituksesi on hyvin kaunis. Ja kaunis-sanalla on tässä vahva merkitys Se ei ole estetiikkaa, vaan eettisyyttä. Sen tosiasian hyväksymistä, että elämä alkaa ja loppuu. Aikanaan.

    Yksinkertaisesti.

    Kommentin jätti Lastu · tiistaina 11. joulukuuta @ 23:39

  • Onkohan se niin, että vasta kun itse on ajateltavissa olevan elämänsä puolivälin ylittänyt, alkaa päästä jonkinlaiseen seesteisyyteen tässä luopumisen kivussa. Jos edes silloin.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 12. joulukuuta @ 12:27

  • Kuinka viisasta, kaunista, syvällistä, elämänkokemusta houkuvaa ovat sanasi Ellinoora. Tuntui hyvältä lukea nämä. Näinhän elämä menee. Jossain vaiheessa on osattava laskea irti. Kuolema ei olekaan lohduton, paha, epätoivon tila, kuolema onkin lahja, pakollinen välivaihe johonkin parempaan. Hienosti sanoit kommenttina blogissani: he ovat tallella. Hein tallella siellä, kuten Immi Hellen toteaa Paimenpojan sunnuntaissa.

    Kommentin jätti mehtäsielu · sunnuntaina 16. joulukuuta @ 19:01

  • Voin vain puristaa kättäsi, halata hiljaa. Siunausta pyydän, surun läpi se joskus aivan säteilee.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 17. joulukuuta @ 15:53

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.