Takanani rouvasihminen totesi toiselle: kerrankin kirkko on täynnä! En millään malttanut olla puuttumatta puheeseen: voi, kuulkaa, tämä kirkko on täynnä tuon tuostakin näinä aikoina, viimeksi adventtimessussa. Kohta tulevat Kauneimmat joululaulut, aattohartaudet ja jouluyön messu..

Joulukonserttien aika on kiivaimmillaan. Kaikkialla soi. Pyhäiltana kotikirkossamme kuultiin maankuulua mieskuorolaulua. Konsertissa esiintyi myös paikallisen musiikkiopiston lapsikuoro. Mainio kontrasti muuten: lasten heleät ja miesten jylhät äänet.

Olen aktiivivuosinani laulanut kuoroissa. Parhaimmillaan sekä laulajat että kuulijat tulevat onnellisiksi konsertista. Kuorolaisen osana on hioa koko syksy ohjelmistoa, joten kun konsertin aika viimein koittaa, luulisi, että joululaulut ovat jo puhkikuluneet, vaan ei, ne sytyttävät aina.

Tasokas mieskuoro on puhtaasti ja notkeasti soiva instrumentti, jonka tenoriäänten kirkkaus ja bassojen musikaalinen murina kutittaa viehkosti kuulijaa kylmin värein. Pahimmillaan mieskuorolaulu taas voisi olla bassojen sekavaa mylvintää, jota tenorien kireä kieunta leikkaa korvia vihloen. On kuultu sitäkin.

Miksiköhän muuten kuorojen tenorit ovat yleensä pieniä ja bassot isoja miehiä? Ehkä sille on jokin fysiologinen selitys olemassa. Puolensataa miestä frakeissa on kyllä visuaalisestikin uhkea näkymä. Jylisevää voimaa ja hyväilevää pianissimoa kuultiin, mieskuorosoundia parhaimmillaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.