”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito ja sekään ei ole kovin tärkeää” opettaa Idän viisas. Jos ei ole puutarhaa? Tai sen laatuinen fyysinen työ ei jostain syystä käy? Voisiko jokaisen oma persoona lahjoineen ja elämässä opittuine taitoineen olla se hoidettava puutarha?

Eläkkeelle lähtevä etääntyy luonnollisesti työtovereista, jotka jäävät tehtäviensä paineisiin. Vapaudestaan hurmaantuneen ikääntyvän mielenkiinto ei hetken päästä välttämättä enää kohdistu entisiin työkysymyksiin, kun elämä tarjoaa runsaasti uutta. Tulee sekin aika, jolloin entisessä työyhteisössä tuttuja ei enää ole; väki on vaihtunut. Irti päästäminen on vapauttavaa.

Sosiaalisen elämän monipuolisuus ehkäisee yksinäistymistä. Ajan mittaan ikääntyvä huomaa, että kuolema harventaa tuttavien joukkoa eikä säästä ystäviäkään. Viisas ylläpitää ja hoitaa elämän eri vaiheissa syntyneitä ystävyyksiä, mutta osaa antautua myös uusiin ihmissuhteisiin, kun ne kohdalle osuvat. Mielenkiinnon vaaliminen ja osallistuminen tuo onnea.

Positiivisella asenteella pärjäilee pitkälle. Eläkeläisenä saattaa olla taidoistaan riippuen erilaisten odotusten kohteena. On hyvä säilyttää oman elämän päätösvalta itsellä silläkin uhalla, että itsekkyydestä saatetaan huomautella. Monena on saanut olla, monesti muiden tarpeet asettaa etusijalle. Jospa nyt viimein omatkin.

Muutosjoustavuus on oleellista, sillä haasteita tulee varmasti. Toimeentulokuviot muuttuvat, asumisia mietitään, terveydentilassa tapahtuu yllättäviä käänteitä, läheisten elämänmuutokset vaikuttavat. Myötäämällä ja etsimällä selviytymisstrategioita ja mahdollisuuksia hyödyttömän valittelun sijaan voittaa aina.

Tulevaisuuteen saattaa olla hyvä valmistautua myös opettelemalla yksinoloa. Tulee aika, jolloin ei ole puhekaveria tai sielunvierimmäistä lähellä. Itsekseen viihtyminen ei ole kaikille luontaista, mutta siihen voi kyllä harjaantua. Onnellinen se, joka osaa nauttia omastakin seurastaan!

  • Viisasta tekstiä ja ihan kuin minulle kirjoitettua tässä elämänvaiheessani! Mielenkiinto uusia asioita kohtaan ja aktiivisuuden säilyttäminen lienevät niitä vaalittavia asioita. Kotiin jääminen voi pikku hiljaa passivoida niin ettei huomaakaan. Ihmissuhteiden vaaliminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä ja sen muistaminen, että yksin ei kukaan ole mitään.

    Kommentin jätti Arru · torstaina 15. marraskuuta @ 21:09

  • Sen verran olen tässä uudessa vaiheessa jo ehtinyt elellä, että ajatuksia ja kokemusta on kerääntynyt. Joku toinen painottaisi ehkä toisia asioita, kukin kokee tavallaan. Itse olen tarvinnut sen ensimmäisen vuoden rauhoitusajan, sitten on alkanut löytyä omat uudet kuviot. Onnea matkalle, Arru!

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 15. marraskuuta @ 22:54

  • Huomasin ikään kuin sivullisena, että tuntui tärkeältä ilmoittautua tammikuussa Hiljaisuuden viikonloppuun, jonka sanotaan olevan retriittityyppinen. En sellaisessa koskaan ole ollut enkä muista aikomuksiakaan mennä mukaan. Tarve olla itsensä puhuttelussa noussee syvistä lähteistä.
    Ihminen Jumalan luoma on ylen ihanasti luotu. Ei edes itseänsä opi tuntemaan.
    Tutustumisretkellä on Pablo

    Kommentin jätti Pabloo · torstaina 15. marraskuuta @ 23:40

  • Jotain tällaista sisältyi ajatukseeni mielenkiinnon vaalimisesta ja osallistumisesta; että voi kokea jotain ennen kokematonta. Voi löytyä aarteita! Hienosti sanot, Pablo, tuon ’tarve olla itsensä puhuttelussa nousee syvistä lähteistä’.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 16. marraskuuta @ 10:06

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.