*Lukemistani kirjoista en yleensä hae faktatietoja ennakkoon muualta paitsi mahdollisista kustantajan teksteistä, jotka on liitetty kirjaan. J.P:n kirjan ilmestymisvuotta tarkistaessani totesin, että luotettavaa kirjallisuustietoa kannattaa ensisijaisesti hakea kirjastojen sivuilta. Wikipediassa esimerkiksi tiedot eivät aina ole ajan tasalla.

*Jukka Pakkanen; Tinasotamiehen poika; Like 2006

Tiedän ennestään Pakkasen hyväksi kirjoittajaksi, joka on profiloitunut urheilun kautta voimakkaasti. Viimeksi mainittu seikkako lie vaikuttanut, että harvahkoon olen ajautunut hänen tekstiensä pariin. Tässä uusimmassa romaanissa eräs kantava teema on uskon pohdiskelu. Rakenne on monikerroksinen, teksti hypähtelee suorasta kerronnasta takaumiin ja kirjallisiin dokumentteihin. Päähenkilö, aikuisena edesmenneen pappi-isänsä tarinaan ratkaisua etsivä poika, jää jotenkin kalpeaksi kaiken isään liittyvän aineiston puristuksessa. – On sanottava, että tämänlaatuinen isä-poika-teema uskonpohdiskeluineen jäi vieraaksi.

*Raija Siekkinen; Novellit; Otava 2007

Kirjailija oli eläessään palkittu ja arvostettu. Muistan uutisen Siekkisen kuolemasta v. 2004, hän oli tuolloin viisissäkymmenissä. Nyt sain kirjastosta hänen postuumisti julkaistun novellikokoelmansa. ”Kuulaan modernit” (kustantajan luonnehdinta) novellit toimivat hyvin iltalukemisena. Kirja on kyllä tiivis ja painava, mutta tarinat ovat luettavan lyhyitä eivätkä tule painajaisina uniin. Puolivälissä kirjaa mietin aiheiden tiettyä samankaltaisuutta; en olisi osannut mainita lukemastani yhtään mieleenjäänyttä tarinaa. Kieli on eleetöntä ja hengittävää, läpikuultavaksi hioutunutta, taitavaa. Tarinat tuntuvat todellisilta, ne voisivat olla fragmentteja kenen tahansa naisen elämästä – siinäkin mielessä kenen tahansa, että dramatiikkaa tai suuria mullistuksia ei ole, pikemminkin pieniä nyrjähdyksiä, jotka ohjaavat henkilöiden elämän suuntaa. – Loppuosasta jäi tarinoita mieleenkin, esimerkiksi Lasia. Novellitaidetta, hyvää slow-tekstiä, jonka pariin voisi palata.

*Jani Saxell; Huomispäivän vartijat; Otava 2007

J.H.Erkon novellikilpailun (2000) voittajan uusimman kirjan teksti on hauskaa surrealistiuudessaan. Pitkissä novelleissa on ikään kuin journalistinen ote, nuoren miehen tyyliin vauhtia ei puutu eikä vaarallisia tilanteita. Tarinat vellovat nykyajan ja futuurin väliä. Edessä päin olevat vuosikymmenet eivät tunnu niinkään edustavan ennustetta tulevasta, pikemminkin lupaa mielikuvituksen huikealle lennolle nykyhetkestä pois. Ensimmäinen novelli on hillittömästi vyöryvä, eteen päin kaatuva fantasia vapaan maailman ja amerikkalaisen unelman vääntymisestä irvikuvakseen. Pietariin sijoitettu parodinen tulevaisuuskuva taas ilkkuu itänaapurimme kliseitä hyvänmaun rajoja kolistellen. Maailmanlopun kuvitelma tuntuu oikeastaan hätkähdyttävästi mahdolliselta. – Saxellin hulvaton teksti on nopealukuista ja testosteronia tihkuva kieli naurattaa.

*Armas Alvari; Varmat tapaukset; Tammi 2006

Oivallinen nuori novellisti tämä Alvari. Lukiessani ihmettelin moneen otteeseen – ehkä kontrastina edellä lukemaani Saxelliin – miten Alveri, poikani ikäinen nuori mies, kirjoittaa esikoisteoksessaan näin ’iätöntä’ ja valmiiksi hyvää tekstiä. Teos rakentuu henkilöillään löyhästi toisiinsa liittyvistä novelleista, mainio keino rakennella ihmissuhdemosaiikkia. Ihan kuin kirjoittaja kertoisi itsestään:

”Minä en ymmärtänyt, mistä hän puhui. Minä olin hillitty mies. Ilmeisesti olin sitten liian rauhallinen. Joku oli levittänyt perättömiä juoruja ja tässä sitä oltiin. Kyllä se minulle sopi. Tiesin tasan tarkkaan, mitä nyt tapahtuisi. Ensi viikon Seudussa olisi ilmoitus, myydään talo ja auto. Kenenkään ei tarvitse minua silmissään katsoa yhtään ylimääräistä hetkeä. Taksilla lähtisin kentälle ja ottaisin ensimmäisen peruutuspaikan jonnekin Aasiaan. Pelkkä meno.”