Pilviharmaa arkiaamu. Aamukahvin jälkeen soitan äidille, toivottelen hyvää nimipäivää. Pujahdus ulkoiluasuun, sauvat mukaan ja polulle. Ilma tuntuu lauhkealta, käsineitä ei tarvita. Yöllä on satanut. Metsässä ja kalliolla on tosi märkää, sammal lennättää askeleen herkästi liukuun. Suuntaan vanhalle peltoaukealle.

Peltojen syksy tuo mieleen lapsuusmaiseman. Tässä kaupungissa kynnöspellon takana vain humisee loputon autovirta moottoritietä ja sänkipeltojen takalaitaa kiitävät cityjunat minuuttien välein. Silta kaartuu uhmakkaasti raiteiden yli. Okranvärinen sänki kertoo korjatusta viljasta. Kauniisti viilutettu multa ennakoi jo kevätkylvöjä.

Piennarten kulottunut heinä kantaa sadepisaroita helpeissään. Niin paljon kauneutta sille ken huomaa. Mietin elämäni syksyjä aikojen takana, toisaalla. Jo varhain aloin aistia vuodenaikojen värejä, tuoksuja, ääniä luonnossa. Missä olen kulkenutkin, mitä aikaa elänyt, aina olen hakeutunut luonnonmaisemaan voimaa saamaan.

Peltoaukea on jo jossain suunnitteluvirastossa piirretty täyteen kerrostaloja. Valtuuston vihreät ja vasemmistoliitto yrittävät epätoivoisesti, mutta ilmeisen turhaan torjua katastrofaalisen ympäristömokan. Maankäytön tehokkuusvaatimukset ja aluerakentamisen urbaani uho näyttää voittavan historialliset luonnonarvot.

Onko kaupunki ihmisiä vai ihminen kaupunkia varten? Vielä tämän syksyn saan hengittää peltojen avaruutta, antaa katseen levätä, poimia maan kauneutta sielunvoimaksi.

  • Tätä asiaa minäkin pohdin aina! Välillä mietityttää, onko tuollainen metsien ja peltojen tuhoaminen edes laillita. Mutta ihmiset näyttävät hyväksyvän…

    Itse olen asunut lapsuuteni Matinkylässä ja pakko sanoa että se on nykyään kuin vieras. Leikkimetsät on revitty kauppakeskuksen tieltä ja nyt siihen (ammattikoulun tilalle) rakennetaan kuulemma 7-9 kerrostaloa?! Puhuin tästä juuri yhden ystäväni kanssa. Siitähän tulee ihan hirveän näköinen, ahdas ja kivinen. Joskus tuntuu ettei tälläisia asioita saisi edes kritisoida. Ihan kuin olisi pakko sopeutua kaikkeen!

    Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 19. lokakuuta @ 09:19

  • Alituista rajankäyntiä ja eri intressien välistä taistelua kaupunkisuunnittelu näyttää olevankin. Olen itse miettinyt olenko ’säilyttäjiä’, joiden mielestä mikään ei saa muuttua, vaikka aika muuttaa ihmisiä ja yhteisönkin arvoja. Silti jokaisella on oikeus puhua itselleen tärkeiden arvojen puolesta, se on demokratiaa.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 19. lokakuuta @ 12:03

  • Niin. No siinä mielessä ainakin minä varmaan lukeudun myös ”säilyttäjiin”, että en halua että koko Espoota rakennetaan ihan täyteen ja meidän metsämme ja peltomme hakataan pois, ja muu Suomi autioituu.

    Kommentin jätti SusannaR · perjantaina 19. lokakuuta @ 21:27

  • Arvostan kokonaisnäkemystäsi, voi kun sitä löytyisi päättäjien joukoissakin nykyistä enemmän. Pitäisi vain kyseenalaistaa, puhua ääneen, rettelöidä huonoja päätöksiä vastaan! Lähetin aluelehteen lukijamielipiteen kaupunkimme vapaiden peltoalueiden puolesta. No, sitä ei ole julkaistu, mutta en aio lannistua. Entinen naapurini pitää innokkaasti ääntä metsien säilyttämisen puolesta (niitä täällä hakataan myös asuntoalueiksi, jopa golfkentän laajennuksiin.)

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 20. lokakuuta @ 14:57

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.