Kummallakin meistä kahdesta on ärsyttäviä tapoja, joita toisen on ollut pakko oppia sietämään. Siis sellaisia, jotka eivät kuitenkaan ole yhteistä venettä kaataneet, korkeintaan keikutelleet ajoittain. Jos lukijalle on mahdollisesti tullut siloinen kuva liitostamme, se johtuu vain siitä, että en nillitä täällä yhtenään sietämisistä.

Toinen meistä pitäisi mielellään kotona ollessaan radion auki joka huoneessa ja televisionkin, ainakin mykistettynä. Logiikka on siinä, että liikkuipa missä huoneessa tahansa, mahdollinen uutislähetys tai kiinnostava asia- tai urheiluohjelma ei karkaa. Voin toki tunnustaa näin monen tiedonmurusen tipahtaneen omaankin laariini.

Nyt sattuu kuitenkin olemaan sillä tavalla, että rakastan hiljaisuutta. Tämä elämänvaihe onkin minun kannaltani loistava mahdollisuus yhdistää yksinäisyyden ja hiljaisuuden tarve sekä yhteyden ja impulssien tarve lähes optimaaliseksi kokonaisuudeksi. Silloin tällöin sattuu silti yhä, että käämini kärähtävät viikonlopun äänitapetista.

Arkiviikolla, kun televisiosta tulee minua kiinnostava keskustelu, sarjaohjelma tai elokuva myöhään, Toinen usein poistuu nukkumaan varhaisen työhönlähdön takia. Olen jo oppinut käyttämään kuulokkeita iltaohjelmissa, sillä vaimeakin ääni ovien takaa näkyy estävän Toisen saamasta unta. Molempien korvia kuumottaa tahoillaan.

Niinpä se on, että sovittelua ja sietämistä on kummallakin, jos haluaa yhdessä pysyä. Kärsivällisyys kannattaa, puhun kokemuksesta.