Tässä on nyt ollut kaikenlaista. Viime viikon tiistaista asti olen syönyt antibioottia, väsymystä on sekä itse syyn että lääkityksen tiiimoilta. Projektivapaaehtoishommiin lähtiessä eilen aamulla ajattelin, että olisi pitänyt pyytää lääkäriä kirjoittamaan sairauslomaa vapaaehtoistehtävistä ja harrastuksista. Sitä ajattelee, että vain tämän ja vain tuon teen, kun olen luvannut, kyllä nämä menee. Onhan nuo menneet, mutta väsymys tuntuu jälkeen päin paadenpainavalta.

Työvuosina sairausloman ensimmäinen päivä meni järjestellessä sijaisia ryhmätilanteisiin, peruutellessa tapaamisia ja palavereja. Jos oli henk.koht. perustein pyydetty johonkin työtehtävään, sen sitten vain hoiti sairaanakin. Peruskunto kesti pitkään tämmöistä. Velvollisuudentunto ei kestänyt itsensä armahtamista.

Olenko vieläkään oppinut hellittämään? Vapaaehtoisuus on vapaaehtoista ja sen pitää saada olla – tätähän itse kouluttajana painotin. Velvollisuudentunto on sitkeää sorttia.

  • Kyllä vapaaehtoistyössäkin voi väsyttää itsensä. Helposti minullakin puhelin soi ja soi, vastaaja täyttyy viesteistä. Mutta eihän yksi ihminen kaikkea ehdi, ja itse olen ajatellut että kiireisenä/stressaantuneena/sairaana en edes ole niin hyvä vapaaehtoistyöntekijä kuin voisin olla. Joskus pätee tähänkin työhön sanonta: vähemmän on enemmän…

    Kommentin jätti SusannaR · lauantaina 6. lokakuuta @ 11:04

  • Näin on kuin sanot, Susanna. Hassulta tuntuu saada itsensä kiinni vieläkin tuosta samasta sisäisestä tunteesta: kun olen jotain luvannut…

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 6. lokakuuta @ 19:52

  • Taidetaan olla parempia opettamaan, kuin itse noudattamaan opetuksiamme 🙂 Vakavasti jatkaen, jäin miettimään, että mikä ihmeen tunnollisuuden ruiske meille annetaan (niille keille se annetaan), että on niin vaikeaa kuunnella itseään. Minkälainen lupalappu pmeille pitäisikään kirjoittaa, että pystyisimme huolettomin mielin hoitamaan itseämme ede sairaana. Opetellaanhan huolehtimaan paremmin itsestämme!

    Kommentin jätti Kippura · maanantaina 8. lokakuuta @ 20:18

  • Sanopa se. Jäljet johtavat ns. sylttytehtaalle, hihii. Vaan niin kauan kun edes jossain vaiheessa huomaa itse, on toivoa…eikö!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 9. lokakuuta @ 15:46

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.