Ei voi olla totta! Siinä se on! Ihan kiljahdin ilosta yhtenä päivänä kesken arkisten puuhien varsinaisen löydön osuttua kohdalle. Ja nyt on kyllä ihan pakko kertoa vähän taustaa, muuten ei lukija riemastustani ymmärrä.

Pieni ekaluokkalainen oli saanut opettajalta tehtäväksi lausua kevätjuhlassa ulkoa runollisen kertomuksen lukukirjasta. Ensimmäinen esiintyminen koulussa oli tytöstä yhtä aikaa hurjan jännittävää ja huippuihanaa. Teksti oli nopeasti opittu ja tyttö laususkeli sitä ulkoa puoliääneen keväisillä koulumatkoillaan.

” Oli varhainen kevätaamu, kun äitini käteen nojaten astuin kotini ovesta ulos. Tunsin sadat tuoksut: maan tuoksut, yrttien tuoksut, kuivan puunkin kummat tuoksut. Kuulin tuhannet äänet: metsän äänet, ilman äänet, ruohonkorren huojunnankin vienot äänet. Pysähdyin ja kohotin pienet käteni ihastellen ilmaan. Silloin metsän siimeksestä sävel helähtää. ”Kukkuu, , kukkuu!” maa ja metsä ympärilläni kajahti. Tartuin kiihkeästi äitini käteen: ”Lintu! Se lintu anna minulle, äiti!” ”Hiljaa, lapsi” minun äitini kuiskasi. ”Lue kukunnat – ne ovat elämäsi kultaiset vuodet!” Vaikenin ja laskin: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi…Ah, jo minulta pienoiselta luvut loppuivat ja yhä kukkui kultainen käkeni. ”Kukkuu, kukkuu, kukkuu, kukkuu” käkeni kanssa kilvan metsään huhuin. ”Kukkuu, kukkuu, kukkuu, kukkuu” maa, metsä, ilma kaikkialta vastaan kaikui. ”

Yhtään en muista miten esitys meni, mutta tarinan muistan, sanasta sanaan. Aikuisvuosina haeskelin tekstiä vanhoista lukukirjoista divareista, turhaan. Ajatella, että se oli odottanut löytämistä omassa hyllyssämme vuosikymmenet, Linnankosken Koottujen kakkososassa.

  • Ihana kun löytyi! Minä taas osaan ulkoa, varmaan aina, runon, jonka opin leirillä luokkatoveriltani 9-vuotiaana. Satu vasikasta joka tahtoi kahvia löytyi vuosikymmeniä sen jälkeen jostakin kirjasta ja sain ensi kertaa tietää kuka sen on kirjoittanut. Nämä on ihania löytöjä! :o)

    Kommentin jätti savisuti · keskiviikkona 26. syyskuuta @ 16:37

  • Eikö olekin! En ole kuullut satua vasikasta, joka tahtoi kahvia, mistä sen löytäisi? Niin se vain on, että lapsuudessa koettu jää väkevänä muistiin.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 26. syyskuuta @ 17:11

  • Ihanan elämyksellinen runo tuo, joka löytyi. 🙂

    Itse etsiskelin joskus taannoin kirjaston lastenosastolta Tanglewoodin salaisuus -nimistä kirjaa, jota olin lapsena lueskellut. Muistikuvissani se oli täynnä metsän ihanaa taikaa ja erilaisia linnunpesiä siellä. Nyt aikuisena, älyllisin silmin luettuna lapsuuden taianomainen aistillisuus oli kirjasta kadonnut. Pieni hellyyden aalto käväisi kuitenkin läpi kehon, kun sain kiinni ajatuksesta, miten pieni minäkin siis olen joskus ollut ja millä tavoin kokenut maailmaa. – Löytö siis sekin!

    Kommentin jätti m · torstaina 27. syyskuuta @ 00:22

  • ’Pieni hellyyden aalto’ – nimenomaan! Näissä lapsuuden palasissa sen tajuaa, miten paljon merkityksiä sanoilla voi olla. Katselin kuviasi runoineen, ne liikuttivat minua. Sinulla on taitoa pysäyttää hetken tunnelma niin vahvasti kuvaan ja runoon, että katsoja-lukijaa koskettaa tuo pieni hellyyden aalto..

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 27. syyskuuta @ 09:13

  • Kiitos sanoistasi, Ellinoora. 🙂

    Kommentin jätti m · torstaina 27. syyskuuta @ 12:25

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.