Muutamissa blogeissa on vastailtu haasteeseen millaista on elämäsi viiden vuoden kuluttua. Sanotaan, että ilmituodut toiveet alkavat toteuttaa itseään. Siksi ja muutenkin kannattaa toivoa hyviä asioita ja siten ikään kuin rakentaa positiivista maaperää tulevaisuudelle. Alitajuisesti ehkä tulee toimineeksi toivomaansa suuntaan.

Runotyttökirjoista sain murrosikäisenä ajatuksen kirjoittaa kirjeitä itselleni avattavaksi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Mielenkiintoista oli aikanaan lukea, mitä itsestään ja tulevaisuudestaan oli kirjoittaessaan ajatellut. Ei siellä mitään yltiöpäisiä kuvitelmia ollut, jotka eivät olisi voineet toteutua. Taidan olla realistinen haaveissanikin.

Niinä työvuosina, kun uupumus uhkasi, hakeuduin työnantajan räätälöimään kuntoutukseen. Se oli ajallisesti kolmivaiheinen ja sisälsi sekä henkistä että fyysistä kunnon kohennusta teoriassa ja käytännössä. Kurssin loppuvaiheessa kunkin piti laatia ennuste elämästään viiden vuoden kuluttua. Minun viisivuotiskauteni päättyi eläkkeelle jäämiseen.

”Nainen näyttää säteilevän sisäistä rauhaa, harmoniaa ja elämäniloa. Hän tuntee vahvasti eläneensä ja on elämästään kiitollinen sellaisena kuin se on ollut. Hän jättää työnsä tyytyväisenä siitä, että se jatkuu hyvissä käsissä. Elämään on tullut seikkailun makua, päivät tulleet yllättävän värikkäiksi. Naisella on ikioma projekti: elävänä eläkkeelle.”

Toiveet ovat toteutuneet suurimmalta osaltaan hämmästyttävän tarkasti, myös yllättävät käänteet ovat ilmeisesti toimineet vision suuntaan. Nyt on aika todeta keskeneräisyys niissä asioissa, joihin voin itse vaikuttaa ja toimia niin, etteivät jää vain toiveajatteluksi. Ehkä on jo aika luoda uusi visiokin.

  • Heh, minäkin kirjoitin runotyttökirjojen innoittamana itselleni kirjeitä, mutta olin aina niin kärsimätön, että luin ne jo seuraavalla viikolla.

    Kommentin jätti Kirsti · keskiviikkona 29. elokuuta @ 17:50

  • Joo, vaati kyllä sisua olla avaamatta ennen aikojaan. Mutta kasvamisen vuodet siinä välissä haihduttivat muistoista kirjoitetun tehokkaasti; teksti oli kuin uutta!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 29. elokuuta @ 19:04

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.