*Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén; Antiikin käsikirja; Otava 2000

Kyseessä on 5000 sanan hakuteos antiikin ajasta. Toistaiseksi olen vasta silmäillyt kirjaa sieltä täältä. Kirjan laatijoiden tietämys aiheesta herättää kunnioitusta, Castrénit ovat molemmat yliopiston opettajia. Olisipa tämmöinen opus ollut käytettävissä jo silloin, kun luin Mika Waltarin tuotantoa, olisi moneen tekstissä esiintyneeseen ilmiöön tai mainitun henkilön taustoihin saanut seikkaperäisen selvityksen. Koska antiikin taide ja filosofit minua kiinnostavat, tulee kirjalla olemaan käyttöä käsikirjastossa. Tekstiä elävöittävät taitavat piirrokset ovat Ria Bergin ja Tiina Tuukkasen käsialaa ja toimivat hyvin sanallisten selvitysten täydennyksenä. – Hyvä lahjaidea asianharrastajalle!

*Munkki Serafim; Vapaus; Kirjapaja 2007

Kirjoittaja on filosofiasta väitellyt munkki, joka oli keväällä tv-ykkösen Voimala-ohjelmassa haastateltavana. Ohjelmaa katsoessa heräsi mielenkiinto hänen persoonaansa ja ajatteluunsa. Kesällä sainkin toivomani kirjan nimpparilahjaksi. Kirjan alku tuntuu ensin sanapyöritykseltä, jonka seasta ajatusta on vaikea hahmottaa, mutta vähitellen kun sanomisen tyyliin tottuu, alkaa aueta asiakin. Kirjassa ilmaisu myös selkenee loppua kohti. Tavallisen lukijan on joskus vaikea saada filosofien koukeroinneista tolkkua, mutta sitten kun saa, se onkin yhtä juhlaa. Kannattaa yrittää! Itselleni läheisen itäisen uskonnon näkökulman tunnistaa, mutta se ei hallitse. – Minua viehätti tässä kirjassa sekä vilpitön vapauden pohdinta eri kanteiltaan että tuoreesti ilmaistut ajatukset ikuisista kysymyksistä.

*Antti Karisto (toim.); Suuret ikäluokat; Vastapaino 2005

Kirja on esittelytekstinsä mukaan ensimmäinen kokonaisesitys suurista ikäluokista, joiden ydinryhmään lasketaan 1945-49 syntyneet. Jotkut tutkijat laskevat mukaan ikäluokat vuoteen 1955 asti. Aiheeseen ovat tutkimusten valossa paneutuneet nimekkäät sosiaaligerontologian, sosiaalipolitiikan ja kaupunkitutkimuksen professorit, yliopistojen dosentit ja lukuiset tutkijat eri laitoksista. Perusteelliset artikkelit käsittelevät Suomea ikäluokkien syntyvuosina, suurta muuttovirtaa maaseudulta kaupunkeihin ja Ruotsiin, asumishistorioita, ’kultaista 60-lukua’, naisten vaatemuistoja, sukupolviliikkeitä ja -tietoisuutta. Kiintoisa on myös katsaus tulevaisuuskuviin sekä sosiaalipoliittiselta että yksilön kannalta. Kirja alkaa tapahtumataulukolla, johon on kirjattu vuodesta 1945 lähtien aina vuoteen 2004 tärkeät, elämään vaikuttaneet tapahtumat. Oman syntymävuoteni kohdalla esimerkiksi on mainittu YK:n ensimmäinen täysistunto, Nürnbergin oikeudenkäynti ja J.K. Paasikiven valinta presidentiksi.

Kirjaa lukiessa on syntynyt ahaa-elämyksiä, hilpeitä tyrskähdyksiä, tunnistamisen tunteita ja muutama kulmain kohotus. Seikka, että pääosa kirjoittajista kuuluu itse tutkittuun ikäryhmään, lienee vaikuttanut osuvuuteen, oikeilta tuntuvien ominaispiirteiden ja painotusten löytymiseen. Kirjassa on pysytelty neutraalilla tutkimuspohjalla eikä johtopäätöksissä tai tulevaisuuskuvissakaan ole haksahdettu tunnepitoiseen taivasteluun. – Antoisaa ja ymmärrystä lisäävää luettavaa sosiaalipolitiikasta ja ajan ilmiöistä kiinnostuneelle, erityisesti puheena olevalle ja lastensa sukupolvelle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.