Herätessä on vaalea pilvihämärä. Aprikoosimarmeladilla ja savujuustolla päällystetty paahtoleipä maistuu ihanalta kahvikupposen kera. Aamun lehtiä rapistellessa aika vierähtää. Katson kelloa, kun kuuluu ensimmäinen kumea jyrähdys, 10:20. Nousen korjaamaan muutaman työkalun pihalta ja laskemaan aurinkovarjon alas. Muutama sadepisara ehtii jo siihen.

Äkkiä aamu pimenee kuin yöksi. Kumina yltyy, pilvi viskoo pisaroita yhä tiuhempaan. Sulkeudun toiseen huoneeseen ja sytyttelen kynttilöitä; Pyhän Kolminaisuuden ikonille, Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonikuvalle,  Mariantyttäriltä saadun Trierin madonnan kuvalle ja Jumalanäidin suojeluksen ikonikuvalle, jonka eilisessä kirjeessä sain Lintulan Äiti Johannalta.

Huoneessani on hiljainen kynttilähämärä. Ulkona riehuu ukkonen koko voimallaan, räsähtelee, paukkuu, kumisee, kolahtelee. Äänet kimmahtelevat kiukkuisesti kallioiden kyljistä. Salamoiden välkettä en onneksi näe, lepään aloillani silmät kiinni, yöverho alhaalla. Mielessäni näen kaupungin talojen kyyristelevän koskena kuohuvan sateen alla. Merkillinen rauha, myrskyn silmässä.

Kolmen tunnin päästä rajuilma on ohi. Päivä valkenee uudestaan. Sade on piiskannut jalokärhön kukat maahan. Eilen leikattu ruoho kiiltelee litimärkänä. Toinen soittaa töistään, kysyy olenko pelännyt. Hän tietää  ukkosherkkyyteni.   Hermosto säikkyi kyllä pauketta, mutta sisälläni oli ihmeellinen rauha, vastaan. Olen löytänyt keinon voittaa pelkoni.

Rajuilmat taukoavat aina aikanaan. Emme onneksemme asu taifuunien, hurrikaanien ja hirmumyrskyjen alueella. Iltapäivällä paistaa jo aurinko.

  • Kaunis pieni tarina tosielämästä! 🙂 Itsellänikin kävi mielessä, että mitä jos tulisi hurrikaani tai tsunami tai jotain…pitäisi paeta kodistaan. Nyt riitti se, että sammutimme valot ja menimme tytön kanssa makuuhuoneeseen satuja lukemaan; tyttöä kun pelotti.

    Ihana ajatella ikoneita kynttilähämärässä, lohdun tuojina.

    Kommentin jätti SusannaR · keskiviikkona 22. elokuuta @ 15:44

  • En tiedäkään mistä kauhea ukkospelkoni on peräisin, mutta lapsuudesta jo muistan näitä tuntemuksia. Minusta on ihana ajatella, että otit pikku tyttösi viereen ja rauhoittelit lukemalla. Hänen ei tarvitse ehkä pelätä aikuisenakaan.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 22. elokuuta @ 20:32

  • Täälläkin paukkui ja jyrisi niin, etten ole ennen kokenut. Minä puolestani lohduttelin ja rapsutin koiraa joka tärisi sängyn alla kauhusta. Ihmettelin myös sitä kummallista pimeyttä mikä valtasi kaupungin ennen kuin alkoi sataa ja ukkostaa. Toisaalta ukkosessa on jotain kaunistakin, salamat tummalla taivaalla. Onneksi huomiseksi on lupailtu lämmintä, ehkä kesän viimeinen hellepäivä.

    Kommentin jätti savisuti · keskiviikkona 22. elokuuta @ 21:20

  • Koiria todella käy surku näillä säillä, ovathan ihmistä herkkävaistoisempia ja -kuuloisempia muutenkin. Voi sentään miten moni eläin joutui olemaan yksin kotona ukkosen pauhatessa. Pimeys on minuakin aina hämmästyttänyt, mutta kun ajattelee sateesta raskaita, sinisenmustia ukkospilviä, onhan se luonnollista. Meillä Toinen on se joka kotona ollessaan seisoo avoimella pihaovella ihailemassa luonnonvoimien myllerrystä!

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 23. elokuuta @ 11:49

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.