Kaiken kesäisen puuhaamisen, reissaamisen, kokemisen ja tuntemisen jälkeen on nyt menossa semmoinen puolipilvinen, pensaikkoinen tasamaa. Polun varressa on muutama kääntämätön kivi ja saa olla; kauempana raivaamatonta risukkoakin, johon ei jaksa. Horisonttia ei näy pitkälle, mutta tarkemmin katsoessa siellä jo häämöttää maiseman muutos. Askellan polkuani hiukan hämmästyneenä maiseman tasaisuudesta ja siitä, etten ollenkaan murehdi enkä märehdi mennyttä, tulevaa enkä olevaa.

Ensimmäinen on takana, toinen alkanut. Eläkevuosissako aikaa nyt lasketaan?