Erityinen viikonvaihde tällä kertaa. Perjantai-iltana nautiskeltiin kamariorkesterin konsertista Konservatoriossa. Sävähdyttävin oli P-H. Nordgrenin Pianokonsertto vasemmalle kädelle, jonka aiheena on japanilainen kauhutarina. Piano-osuuden tulkitsi puhuttelevasti Izumi Tateno, jolle konsertto on omistettu. Pidin kovasti nuorten soittajien ja kapellimestari Yuri Nittan yhteistyöstä. Sibeliuksen Voces intimae on aina hienoa kuultavaa ja Griegin Sarja Holbergin ajoilta tanssitti lopuksi keveämpiin tunnelmiin.

Helle rauhoitti vuosipäivämme sujumaan kotoisasti kahden kesken. Lienemme vanha pari, joka on löytänyt maailmojensa leikkauskohdat ja jonkinlaisen resignaation yhteiselolleen. Taistelujen vuodet ovat takana, vain kaukainen kumu joskus ja tuolloin tällöin välähtävä salama muistuttavat niistä. Illalla katsoimme televisiosta parisuhdedraamaa, joka herätti omiakin suhdemuistoja. Harvoin katsommekin elokuvia yhdessä, tyylilajit, jotka miellyttävät molempia, ovat harvassa. Tätäkään Toinen tuskin olisi valinnut, jos olisi ollut yksin katsomassa.

Sunnuntaihin heräsimme tavallista myöhemmin. Helle oli taittumassa: tummat pilvet pimensivät päivän ja ukkonen murahteli uhkaavasti. Halusin katsoa palkitun japanilaisen animaation, jota esitettiin ykkösellä. Se oli hulppea ja kekseliäs fantasia, jossa hyvä lopulta voitti ja päästi katsojan piinasta. Toinen grillasi pihvit sadekuurojen välissä, ateria oli katettava sisälle. Iltapäiväkahvien aikaan ukkonen kaatoi viimeisen saavillisen vettä maisemaan ja pilvet hajaantuivat. Ilta seestyi yöksi.