Olen tässä miettinyt naisellisuuden käsitteen muuttumista aikojen saatossa. Ensimmäinen kimmoke tuli taannoisesta sunnuntaihesarin jutusta, jossa kerrottiin Lolitabuumista. Tapasin myös pitkästä aikaa ystävättären, joka tuli lausahtaneeksi: olet niin naisellinen. 

Olen luullut, että naisellisuus on nykyään passé. Sanaakaan ei näe eikä kuule missään. Vaikka en liiemmin lue naistenlehtiä, olen seurannut naiskeskustelua ja trendien vilinää. Suomessa yleinen trendi näyttää olevan, että kaikenikäiset ja -kokoiset naiset ahtautuvat tiukkoihin farkkuihin, t-paitoihin ja liian pieniin pusakoihin. Onneksi lököttävä tuulipuku yleisvaatteena on mennyttä aikaa. Uranaisia näkee kalliissa housupuvussa ja silkkipuserossa, kravatti vain puuttuu.

Ei kai naisellisuus voi olla vain vaatteita ja ulkonäköseikkoja? Lolitatytöt eivät ehkä tajua, miten epätoivoinen klisee korkkiruuvikiharat, vaaleanpunaiset pitsit, rusetit ja röyhelöt ovat? Onko kyse jonkinlaisesta vastaiskusta sukupuolettomalle farkkumuodille, halusta palata lapsuuden viattomuuteen vai viettelynhaluisesta prinsessaleikistä? Onhan ihan eri asia, jos prinsessaa leikkii viaton viisivuotias tyttönen tai 15-20-vuotias melkein aikuinen. Onko pönkkähameinen 50-luku taas täällä ?

Hoitajat ovat kautta aikojen olleet jonkinlaisia naisellisuuden symboleja. Vieläkin puhutaan ’sisarhentovalkoisesta’, vaikka miehiäkin alalla on eikä puku ole välttämättä valkoinen, housuasut naisten työpukuna ja monen ikääntyvän hoitajan hentouskin on muisto vain. Kuuluuko naisellisuuteen siis hoivavietti? Ja mitä tarkoittavat itänaapurin siskot, kun ne ylpeilevät naisellisuudellaan? Kiharoita, meikkiä, koruja, korkokenkiä ja kukkahuiveja vai?

Olisiko naisellisuus sittenkin jotain sisäistä, yksilöllisyyttä ilmentävää; oman sukupuolensa ja ominaislaatunsa hyväksymistä niin, ettei sitä tarvitse ulkoisesti korostaa eikä kätkeä? Yksinkertaista, vastakkaisesta sukupuolesta riippumatonta iloa siitä, että on nainen?

  • Hienoja kirjoituksia taas! Olen itsekin miettinyt nimenomaan sitä, iloa naiseudesta ilman että se olisi miehiä varten…tai jotain ulkoista varten; nimenomaan naiseuden iloa! Luen juuri Britt-Marie Perheentuvan kirjaa Kuuntele sukupuolesi viisautta, jossa on naiseuspohdintaa mm. arkkityypppien valossa ja muutenkin viisaita sanoja. Suosittelen!

    Itse olen aina yrittänyt pyrkiä siihen, että olisin subjekti; en objekti. 🙂

    Kommentin jätti SusannaR · maanantaina 6. elokuuta @ 20:01

  • Mainitsemasi kirja lienee hankittava jostain käsiin ja luettavaksi, kiitos vinkistä. Subjekti voi valita myös tilapäisolon objektina niin halutessaan. On kysymys tiedostamisesta, eikö niin?

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 6. elokuuta @ 21:09

  • Nimenomaan. En pidä sellaisesta ”telaketjufeminismistäkään” tai naisen(kaan) jatkuvasta pyrkimyksestä hallitsijan asemaan kotona, töissä jne…tasa-arvoa siis, ihmisyyttä ja iloa.

    Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 7. elokuuta @ 09:02

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.