”Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotain näkyvää ja läsnä olevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotakin, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta joka lopulta valtaa ajatuksemme täysin.”

Kirjaa markkinoidaan merkityssanoilla ’matka, kaipaus, suuri rakkaus’. Paulo Coelho on suosittu, palkittukin ja hyvin myyvä kirjailijanimi. Kirjailijan esikoisteos Pyhiinvaellus on suomennettu vasta 2006 ja se on vielä lukematta. Olen aloittanut hienosta Alkemistista ja joudun kyllä toteamaan, että taso laskee hiljalleen kirja kirjalta. Ei silti, etteikö tämäkin olisi omalla tavallaan antoisa kirja, paikoin ainakin. Coelho ei varsinaisesti mikään kirjallinen tyylitaituri olekaan, enemmänkin mystikko. Tarinassa matkataan taas kauas ja löytyy mystinen vanhus, jonka suuhun sopii sijoittaa elämänviisauksia. Ei voi välttyä hieman kyyniseltä tunteelta, että mies kirjoittaa samaa – omaa? – tarinaansa kerta toisensa jälkeen, uusin fantasiavariaatioin. Tällä kertaa päähenkilö on – kuinka ollakaan – kuuluisa kirjailija..

”Esther kysyy miksi ihmiset ovat onnettomia. – Syy on yksinkertainen, vanhus vastaa. – He ovat henkilöhistoriansa vankeja. Kaikki luulevat, että elämän tarkoituksena on noudattaa suunnitelmaa. Kukaan ei mieti, onko suunnitelma oma vai jonkun muun laatima. He keräävät toisten ihmisten kokemuksia, muistoja, asioita ja ideoita enemmän kuin jaksavat kantaa. Ja niin he unohtavat omat unelmansa.”