*Paulo Coelho; Zahir; suom. Sanna Pernu; Bazar-kirjat 2007 (4.painos)

”Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotain näkyvää ja läsnä olevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotakin, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta joka lopulta valtaa ajatuksemme täysin.”

Kirjaa markkinoidaan merkityssanoilla ’matka, kaipaus, suuri rakkaus’. Paulo Coelho on suosittu, palkittukin ja hyvin myyvä kirjailijanimi. Kirjailijan esikoisteos Pyhiinvaellus on suomennettu vasta 2006 ja se on vielä lukematta. Olen aloittanut hienosta Alkemistista ja joudun kyllä toteamaan, että taso laskee hiljalleen kirja kirjalta. Ei silti, etteikö tämäkin olisi omalla tavallaan antoisa kirja, paikoin ainakin. Coelho ei varsinaisesti mikään kirjallinen tyylitaituri olekaan, enemmänkin mystikko. Tarinassa matkataan taas kauas ja löytyy mystinen vanhus, jonka suuhun sopii sijoittaa elämänviisauksia. Ei voi välttyä hieman kyyniseltä tunteelta, että mies kirjoittaa samaa – omaa? – tarinaansa kerta toisensa jälkeen, uusin fantasiavariaatioin. Tällä kertaa päähenkilö on – kuinka ollakaan – kuuluisa kirjailija..

”Esther kysyy miksi ihmiset ovat onnettomia. – Syy on yksinkertainen, vanhus vastaa. – He ovat henkilöhistoriansa vankeja. Kaikki luulevat, että elämän tarkoituksena on noudattaa suunnitelmaa. Kukaan ei mieti, onko suunnitelma oma vai jonkun muun laatima. He keräävät toisten ihmisten kokemuksia, muistoja, asioita ja ideoita enemmän kuin jaksavat kantaa. Ja niin he unohtavat omat unelmansa.”

*Hannu Väisänen; Vanikan palat; Otava, 1. painos 2004 (Seven)

Kirjoittaja on omaperäinen kuvataiteilija ja kolumnisti, julkisuutta saanut siksikin, kun elää Ranskassa. Kirjaa on kehuskeltu sen verran, että nappaan sen pokkarihyllystä tämän kesän luettaviin. Romaani lienee omaelämänkerrallinen ainakin lähtökohdiltaan, siinä kerrotaan varuskuntamiljöössä kasvaneen ja varhain äitinsä menettäneen pojan tarinaa. Jotain sellaista kirjoittajan otteessa on, josta en oikein saa kiinni. Pitää lukea melko pitkälle, ennen kuin tarina alkaa ottaa mukaansa. (Toinen meistä näyttää juuttuneen sivulle 34-35.) Pojan ankean lapsuuden kuvausta, kehityskertomuksena kiinnostava, mutta loppuu jotenkin kesken.

” Suuren, vihreän biljardipöydän ympärille on kerääntynyt lauma juopuneita aliupseereita. Melkein jokaisella on kädessään pelikeppi, niillä he yrittävät huitoa isää kumoon, mutta eivät onnistu. Humala on tehnyt isän liikkeet nivelettömän öljyisiksi. Hän muistuttaa sotilaspukuista ankeriasta, jota kalastajat eivät tahdo saada haaviin. – – Höyryinen kuva näyttää suuren, lonkeroitaan venyttelevän meritursaan uholta. Biljardipöytää ympäröi sankka savupilvi. Sinne tänne sohivat kepit päästävät naukaisevan äänen osuessaan toisiinsa. Rähinäremmit kiiltävät savunkin läpi. Kirousten sarjatuli nousee ja laskee.”

*Leena Lehtolainen; Viimeinen kesäyö; Tammi, 2006 (Loisto)

Kirjan valitsi Toinen meistä matkalle mukaan. Luulimme molemmat sitä dekkariksi tunnetun kirjailijanimen perusteella, mutta kyseessä olikin kahdentoista novellin kokoelma arkisia tarinoita rakkaudesta, seksistä ja rikoksista. Tarinat on koottu pääosin aiemmin jossain yhteydessä julkaistusta materiaalista ja muokattu novelleiksi. Tämä on hyvä johdanto kirjailijan tyyliin, jos ei ole aiemmin siihen tutustunut. Lehtolainen kirjoittaa sujuvasti, paikoin herkullista tekstiä. Monet juttujen ideoista ovat mainioita. Kevyttä kesälukemista, sopii monen matkaan.

*Maeve Binchy; Taverna tähtien alla; suom. Liisa Honkasaari; WSOY, 1. painos 2005 (Loisto)

Kieltämättä valitsin Binchyn aiemmin lukemieni Talo Dublinissa ja Illallistarinoita -pokkarien perusteella odotuksin, että osaava tarinankertoja loihtii pohjoiselle laivaristeilyllemme kreikanmatkojen kuumia muistoja. En pettynytkään. Tarina otti heti mukaansa ja mielikuvat lähtivät vaeltelemaan eteläisten tähtien alla. Kirjaa ei olisi malttanut käsistään laskea, joten se tuli aika nopeasti luettua. Olen tykästynyt kirjailijan tyyliin, kerran vuodessa luettuna toistuvat juonikuviotkaan eivät haittaa. Hyvää lukuviihdettä.

*H.E. Bates; Oi ihana toukokuu; suom. Päivi Kalenius; Gummerus 2007 (Loisto)

Tästä ei kuulkaa naisihmisen kesäpokkari parane! Batesin runsaudensarvea, liioittelulla herkuttelevaa romanttista höpsötystä lukee suorastaan ’kuola valuen’ (anteeksi rahvaanomaisuuteni) ja ääneen hyrähdellen. Luin tätä vuoroin suurten ikäluokkien elämänkaarta käsittelevän asiallisen tutkielman kanssa. Polariteetti toimi mitä parhaiten. Kun olin vähän aikaa perehtynyt ikäluokkani asumishistoriaa koskeviin tutkimustuloksiin taulukoineen, siirryin hekottelemaan hetkeksi kuvausta Larkinin suurperheen elämisentyylistä ja edesottamuksista Englannin maaseudulla. Luultavasti kummankaan opuksen yhteen putkeen lukeminen ei olisi tuottanut näitä riemunhetkiä. Kukapa kieltäisi panemasta asiallisen voileivän päälle makeaa marjahilloa niin kuin äitini tekee – ja nauttii!

  • Vanikan paloille on jo jatkoa saatavissa. Luin molemmat yhteen menoon ja nautin. Kirjan päähenkilö, ilmeisesti kirjailija itse, on minua pari vuotta nuorempi. Lukiessani kirjoja palasin vähän väliä omaan lapsuuteeni ja nuoruuteni. Minäkin haikailin taidelukioon, mutta en kuitenkaan rohjennut edes hakea.

    Kommentin jätti Obeesia · lauantaina 4. elokuuta @ 12:20

  • Tarina jäikin ikään kuin kesken, ilmeisesti kirjoittaja oli ajatellut jatkavansa. Kasarmien miljöö on minulle aivan outo, paljon muutakin outoa oli, siitä ehkä tunne, ettei saanut oikein otetta. Kiinnosti kuitenkin miten poikaparvi kasvoi äidittä, tuohon aikaan eivät yksinhuoltajaisät olleet varmaan tavanomaisia. Tässäkin tarinassa karun lapsuuden kokeneesta kuoriutuu taiteilija. Näitä on!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 4. elokuuta @ 18:00

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.