Yöllä laiva on jyystänyt Bergenistä Hurtigrutanin lauttojen vakioreittiä pitkin jylhään Sognevuonoon ja siitä haarautuvaa Aurlandin vuonoa aina Flåmiin saakka. Mitä kapeammaksi vuono käy sitä tiheämpi on vuorien läsnäolo maisemassa. Aamiaiselle on kiiruhdettava varhain ja kahdeksalta olemme jo satamassa nousemassa maisemajunaan, joka kiskoo näköaloja himoitsevat matkustajansa vuorille yli 800 metrin korkeuteen. Kohta ohitetaan Haga-vuoren tummanpuhuva, pystysuora kallioseinämä. Alas laaksoon jää Flåmin kylä ja sen pieni puukirkko. Rjoandefoss, 140 metriä yötäpäivää putoavaa vettä, hätkähdyttää hereille aamu-unisenkin matkaajan.

Tuon tuostakin juna humahtaa hetkeksi tunneliin, mutta se, mitä välillä nähdään, huikaisee. Alhaalla lepäävät pikkuiset talot kuin jättiläisen viskaamat nopat vihreällä veralla. Vuorilta ryöppyävät purot ja vesiputoukset yhtyvät alhaalla polveilevaksi Flåm-joeksi, joka kuohuu valkoisena. Rinteillä näkee merkkejä lumivyöryistä, joistakin kohden maatakin on valahtanut alas. Junassa istuja toivoo totisesti, että rata on perustettu kallioon. Siinä muistan perheen automatkan keski-Norjassa parinkymmenen vuoden takaa, kun edellisenä yönä tielle romahtanut rinne katkaisi aiotun reitin, liikenne ohjattiin lähimpään lauttasatamaan ja autot vietiin lautalla ohi sortuman. Täällä pienet maanvyörymät eivät ylitä uutiskynnystä, ellei ihmisiä loukkaannu.

Kjosfossen on reitin mahtavin putous, jonka luona juna pysähtyy tunnelin suulle. Viisi minuuttia kuvausaikaa ei tietenkään riitä, kun kaikki tungeksivat yhtaikaa junasta laiturille. Putouksen pisarahuntu tiivistyy silmälaseille, kameroiden linsseihin ja hiuksiin. Kohina on niin voimakas, että sanoakseen jotain on huudettava. Yli kilometrin pituisen Nåli-tunnelin jälkeen vuoren seinämään koverrettu rata nousee Myrdaliin jyrkkää siksakkia niin, että yhtä aikaa voi nähdä rataa samalla rinteellä neljässä tasossa, osaksi rautakalterein suojattuna. Kjosfossenin alkulähde, Reinungajärvi lepää 768 metrin korkeudessa ja sitäkin ylempää löytyy hotelli, joka majoittaa vuorilla vaeltavia.

Istumme junamatkan hauskassa seurassa: kolme mummoa ja puolikuuro pappa vierellä ja vastapäätä. Oi, sitä pursuilevaa huumoria ja elämäniloa! Myrdalissa vaihdetaan junaa ja joudumme kahden keskenään tutun ’yläkansipariskunnan’ sekaan. Toinen pari vaikuttaa vanhemmalta ja sopuisalta, toinen rimpuilee keskenään. Muutamia piikikkäitä lausahduksia singotaan puolisoiden kesken, kunnes vaimo vaikenee tyystin ja mies alkaa kertoa vitsejä. Junamatka Myrdalista Vossiin ei ole maisemallisesti yhtä elämyksellinen kuin edellinen eikä ilmapiirissä vitsit paljon naurata.

Vossissa meille on järjestetty paikalliseen hotelliin leivoskahvit. Niinhän siinä käy kuin arvata saattaa. Etujoukko syöksyy jonoon leivoksia ja viinereitä hakemaan, palaa pöytiinsä lautaset kukkuroillaan ja ne, jotka odottelevat vuoroaan rauhassa, jäävät ilman leivosta. Siitähän sopii marmattaa oppaille ja syyttää taas venäläisiä. Viineri on kyllä erinomainen jaettunakin ja tee maistuu hyvältä. Pienen jaloittelun jälkeen siirrytään busseihin ja lyhyen maisemapysähdyksen katkaisema paluu alas alkaa.

Junamatkailumme aikana laiva on siirtynyt Gudvangenin satamaan, jonne laskeudumme oikein kunnon serpentiiniä. Opas rauhoittelee meitä jutulla, jonka olen kuullut kaikkialla, missä ikinä vuorireittejä on ajeltukin: jos pelottaa, sulkekaa rauhassa silmät, niin kuljettajakin tekee. No, ihme kyllä ei pelota. Sekin sentään kerrotaan, että vuoristobusseissa on erikoistehosteiset jarrut. Kuljettajalla on haastetta, kun vastaan tulee ylöspäin jurnuttava pitkä turistibussi kiperässä mutkassa. Kytkin siinä kurahtelee, kun täydessä lastissa on peruutettava ylämäkeen, vaan siitäkin selvitään ja lopulta jää jopa muutama sentti ohituksessa autojen väliin.

Pysähdymme vielä Twindefossenilla, jossa meitä kehotetaan juomaan valtavan, monihaaraisen putouksen vettä elääksemme satavuotiaaksi. En todellakaan halua elää niin kauan, mutta maistan ihmevettä. Se maistuu, no, vedeltä. Ihme lienee siinä, miten hyvää ja sivumautonta voi kylmä ja raikas luonnonvesi olla. Matkalla on juotu janoon ties mistä rahdattua ja muovipullotettua vettä ja laivan hanoista on saatu merivedestä kemiallisesti juomakelpoiseksi puhdistettua. Aurinko ilmaantuu esiin pilvisen päivän päätteeksi, vuorien rinteet valostuvat ja Sognevuono välkehtii merenvihreänä.

(Tarina jatkuu)

  • Odotan huomista tarinaa, tuolle matkalle minäkin haluaisin. Melkein jo näen silmissäni tuon mistä kerrot. Niin, tai ainakin sen kuvittelen.

    Kommentin jätti savisuti · keskiviikkona 25. heinäkuuta @ 22:00

  • Mukava, kun sanot tuon. Kun kertoo omaa matkakokemustaan, on sokea tekstilleen, ei osaa arvata, mitä lukija siitä saa irti.
    Tämä risteily näkyy olevan Kristina Reginalla vain kerran kesässä, joko Helsingistä laivaan ja lentäen Trondheimista kotiin – tai toisin päin. Toki monia muita kohteita on, kuten Fär-saarille ja Islantiin tai Skotlantiin ja Irlantiin esimerkiksi.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 26. heinäkuuta @ 15:48

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.