Sanotaan, että Bergenissä sataa 364 päivänä vuodessa. Meidän päivämme siellä ei siis ole poikkeus. Aamulla vuonossa usva peittää vuoret. Kun sumu hälvenee, pilviä jää loikoilemaan rinteille. Onneksi sade on ohutta ja ajoittaista, ei siitä ole pilaamaan retkeilyä Norjan toiseksi suurimman kaupungin nähtävyyksillä. Bergen vaikuttaa sekä vauraalta ja nykyaikaiselta että vanhoja talojaan ja menneisyyttään arvostavalta. Olen todennut, että kaupunkien keskuspuistot ovat aina paljon kertova pienoiskuva siitä, millaisia asioita paikassa arvostetaan. Täällä on romanttistyylinen musiikkipaviljonki, sitä ympäröivät uhkeat, iloisen värikkäät kukkaryhmät. Puiston keskipisteessä on Edward Griegin patsas. Sivummalla puistikossa on pronssiin ikuistettu Ole Bull’n hahmo.

Bussi kiipeää rinnettä Troldhaugeniin, joka on matkailijain ykköskohde. Alhaalle satamaan on ankkuroitu laivamme Kristina Reginan lisäksi valtavan suuri risteilyalus m/s Opera. Eipä siis ihme, että joudumme jonottamaan Griegin elämäntyötä esittelevään museoon. Säveltäjän kotitalo on kaunis, korkea puurakennus, jossa aikakautensa kulttuurikodin atmosfäärin saattoi aistia. Siellä on se flyygelikin, jonka ääressä pianisti-säveltäjämestari paljon on istunut. Harmi, että tungoksessa on mahdotonta viipyä ja saada syvempää kosketusta arvokkaaseen miljööseen. Laskeudumme polkua alas Nordås-järven rantaan, siellä Griegin nimi on kaiverrettu kalliosyvennykseen, johon hänen tuhkansa on siroteltu.

Heinäturvekattoisen erillisen konserttisalirakennuksen edessä on säveltäjän kokovartalopatsas. Nuori opasneitonen kertoo Griegin olleen fyysisesti erittäin pienikokoisen ja naineen serkkunsa Ninan siksi, että niin pientä vaimoa oli suvun ulkopuolelta vaikea löytää. Tämäkö tieto on tärkeä, hämmästyn. Säveltäjän iki-ihana laulumusiikkihan on syntynyt nimenomaan laulajatar-vaimon innoittamana. Kaikki tuntevat upean Peer Gyntin näytelmämusiikin, klassisen laulun harrastaja rakastaa myös Griegin liedejä. ”Jeg elsker dig”, ”Solveig´s sang”, ”En Svane”, ”Efterårsstormen”, ”Morgenstemnung”…

Norjan omaperäisistä sauvakirkoista olen lukenut ja kuullut, mutta en nähnyt kuin kuvissa. Pääsemme tutustumaan Fantoftin kymmenisen vuotta sitten palaneen sauvakirkon paikalle rakennettuun uusioversioon. Sisällä selviää omaperäinen rakennustekniikka: pieni, korkea kirkko on tehty puusta lovitekniikalla valtavien pylväiden varaan nauloitta ja liimoitta. Paanukatto on monitaitteinen ja harjoilta nousevat lohikäärmeenpääviirit kohti taivasta torjumaan pahaa. Sauvakirkkoja on Norjassa jäljellä enää kuutisenkymmentä, paljon on hävinnyt tulipaloissa ja tuhopoltoissa. Lohikäärmeenpää ei taida suojata kirkkoja hävitysvimmalta paremmin kuin ristikään tässä maailmanajassa.

(Tarina jatkuu)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.