Sisämaassa syntyneen veden ikävä on pohjaton. Siitä asti, kun opiskeluvuosina tulin pääkaupunkiin raikkaiden suolantuoksuisten tuulten tuntumaan, olen aina kaivannut merelle, rannoille, saariin. Oikeat, vanhanaikaiset laivat ovat heikkouteni. Onneksi toinen meistä on samaa sorttia, matkakohteiden sopiminen on helppoa. Tämä risteily on ollut unelmissa vuosia. Nyt on sen aika toteutua.

Astumme valkeaan laivaan ilta-auringon jo punertaessa kalliolla kohoavan kirkon kullattuja kupoleja. Illallistarjoilussa on tungosta. Ruokailun jälkeen ehditään kannelle katselemaan auringon laskua. Vanhan laivarouvan hytit ovat pieniä, kaikelle tarpeelliselle löytyy silti sijansa. Moottorit jytisevät tasaisesti jossain alhaalla konehuoneen uumenissa, kapeassa vuoteessa unen rajoilla tuntee laivan keinahdukset, rekisteröi natinoita ja vaimeita kirskahduksia.

Risteilyn ensimmäinen päivä kuluu Itämerellä. Iltapäivälle asti merimaisema tarjoaa parastaan: raikasta tuulta, auringon kiloa, pienesti aaltoavaa aavaa, kaukaisia laivoja etenemässä verkkaisesti kukin suuntaansa. Istumme paljon kannella, Toinen lukee, minä kirjoittelen. Pilvettömään yläavaruuteen kutovat lentokoneet höyryseittejä, jotka hajoavat hiljalleen tuuliin. Katse rauhoittuu lepäämään ilma- ja vesiavaruuden ehjällä viivalla.

Laivalla on yli kaksisataa matkustajaa; muutamia perheitä, slaavilaisryhmä, yksin ja kaksin matkustavia harmaatukkaleidejä ja -herroja, kaikenikäisiä pariskuntia. Korva erottaa kotimaisten lisäksi, ainakin englannin-, espanjan- ja venäjänkielistä puhetta. Tunnelmassa on kodikas vivahde siltikin, vaikka osa näyttää vierastavan venäläisryhmää. Satumme kuulemaan ikäviä, suorastaan rasistisia kommentteja maanmiehiltämme.

Tunnelma laivan café-olohuoneessa on intiimimpi kuin kansilla, johtuneeko siitä, että tuuli ei ole verhona ihmisten välissä. Muodostuu vaimeasti keskustelevia seurueita, kupit ja lasit kilahtelevat. Täällä luetaan päivän uutissähkeitä ja silmäillään merikarttaa, josta gp-lukemien avulla voi paikantaa missä mennään. Hyllyissä on valittavana viihdyttävää luettavaa, jos ei tullut varattua mukaan. Meillä on kolme pokkaria, joista yhden olen jo lukenut.

Iltapuolella taivas vetäytyy syheröiseen pilvipeitteeseen. Meren ilme muuttuu, se on kuin valtava hulmuava vaaleanharmaa silkkilakana, jossa pilkahtaa valkeaa pitsiä. Illalla syömme pienemmässä ravintolassa. Tuntuu paremmalta, kun ei ole tungosta. Yöllä laiva keinuu aika lailla, nukumme silti erinomaisesti.

(Tarina jatkuu.)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.