.. linnunpoikanen, joka kuoriutui lämpöisessä pesässä ja varttui odotellen nokka auki emon kantamaa einestä. Poikanen kasvoi kasvamistaan kunnes ei enää mahtunut pieneen pesään. Se nousi pesän reunalle, ojenteli siipiään ja ihmetteli, miten niillä lennetään. Emo tuli siihen ja tönäisi hellästi. Niin poikanen putosi – siivilleen – ja huomasi osaavansa lentää. Innoissaan se kaarteli ylös pilviä kohti ja syöksyili eri suuntiin nauttien lentotaidostaan. Emolintu katseli poikasensa lentoa tyytyväisenä pesäoksallaan.

Viimein poikanen laskeutui emon viereen ja sanoi: Kiitos emoseni, että hoidit ja ruokit minua, kun olin pieni. Kun sinä tulet vanhaksi etkä enää jaksa lentää, minä hoidan sinua ja tuon sinulle ruokaa. – Emo vastasi: Kyllä Luoja minusta huolen pitää, sinun tehtäväsi on pitää huolta omista poikasistasi.

* * *

(Tarinan aiheen kertoi ystäväni, joka oli kuullut sen äidiltään.)

  • Minä taas muistan Lauri Pohjanpään runon, jossa varis kantaa poikastaan. Varis kysyy pojaltaan, että kai sinä sitten kannat minua, kun tulet isoksi.
    Poikanen sanoo, että en tietenkään, minä kannan omaa poikaani.

    Kommentin jätti Obeesia · perjantaina 13. heinäkuuta @ 18:17

  • Näinkin sen voi nähdä. Napakka poikanen varisemolla 😉

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 21. heinäkuuta @ 20:17

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.