Juhannuksen vietossa on taas henkiä mennyt tuonpuoleiseen. Liikenteessä, hukkumalla, tappelussa, tukehtumalla. En tiedä, mikä on tavallisen viikonvaihteen saldo näillä markkinoilla. Sairaaloissa kuollaan kaiken aikaa, mutta se lienee elämään kuuluvaa muuttovirtaa. Juhannuskuolemat päätyvät yleensä uutisiin. Ehkä tarkoitus on hätkäyttää varoitusmielessä, sikäli turhaan, että miesmuisti ei riitä seuraavaan juhannukseen asti.

Tiet tukkeutuvat, vaikka palaajia on vähemmän kuin lähtijöitä. Osa porukkaa jää juhannussijoilleen jatkamaan kesää, osa nytkähtää toiseen suuntaan lomareissuilleen. Sisäisiä kalabaliikkeja ilmenee, vaikka hyvää tarkoittavat tahot ovat tuputtaneet ennakkoon parisuhdeohjeita. Lomalla syntyy tilanteita, tilanteet ruuhkautuvat, vain pieni kipinä ja riita leimahtaa. Syttyviä riidanpoikasia tuskin kannattaa säikähtää, sammuvat itsestään, ellei osapuolten palkeet jää päälle.

Ruuhka on kesä-Suomen ehtymätön luonnonvara. Ruuhkaan pääsee mukaan, jos välttämättä haluaa viettää lomansa tunkemalla festareihin. Juhannuksesta porukat ovat liikkeellä kuin heinäsirkkaparvi. Missä lomalaisia, siellä jono. Jonossa on paras olla poukkoilematta. Autokuskia ei kyytiläisten eikä toisen kuskin kannata ryhtyä opastamaan. Tauotus on tärkeä muistaa. Varminta on varata ylimääräistä pitkää piuhaa ja tarkistaa joustovara.

Lomaviikot voisi tietysti pitää myös toukokuussa, jolloin turistirysät heräilevät talviuniltaan tai elokuussa, kun ne nuuruvat nuhjuisuudessa. Tokihan rysien ulkopuolistakin lomaelämää on, muistiko sitä kukaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.