Joo, on kyllä -hajuakin, jos niin satuit lukemaan. Pissismummo täällä vaan, päivää pitkästä aikaa. Mummo on ollut puuhakkaana monta päivää, ettei kehtaisi kehua viikkoja, annas olla: oikeastaan koko kesän. Sen mikä sitä nyt on ollut. Ja onhan sitä.

Tässä on nyt päässyt käymään niin, että Mummo sai käsiinsä ihka oikean maalipensselin ja pääsi itte sutimaan. Mummon Poikakaveri oli kaivellut jostain taloyhtiön varastosta ison maalipönäkän ja ryhtynyt töihin omia aikojaan. Piha-aitaa piti paikattaman ja nehän paikkolaudat on ensin maalattava aitamaalilla.

Oijoi, miten Pissismummoa alkoi kutkuttaa hommiin sekaantuminen, kun katseli kaverinsa touhuja. Hellemekko piti kipaista vaihtamaan rönttösasuun. Löytyi sentäs keväällisen hävitysvimman jäljiltä yhdet vanhat pöksykät, jotka olivat säästyneet, muikea musta pusero ja parasta ennen päivänsä ohittaneet nahkahanskat.

Eikun sekaan vaan. Ensin teräsharjalla aidasta pölyt, siis jäkäläkikkareet ja sammalenalut. Suit sait se oli tehty. Mummolle lykättiin Kaverin toimesta oma maalitörppö, sitten vain pensseli heilumaan. Aika äkkiä elämänsä ensimmäisen aitamaalauksen idea selkisi Mummolle. Että maali valuu. Että siis kannattaa aloittaa ylälaudasta. Että maali ei lähde talouspaperilla, kun sitä tippuu mihin tahansa.

Syreenipensaan taakse piti päästä, kun sielläkin oli restauroitavaa aitaa. Mummopa keksaisi, että pensas sidotaan narulla silleen kasaan, että oksat eivät osu aitaan. Poikakaveri sai oman urakkansa valmiiksi ja huhuili Mummoa uutisille. Muka aita ei karkaa minnekään ja päivä on huomennakin. Joo’o, mutta hommaa ei kesken jätetä, kun alkuun päästään. Mistäs tietää vaikka huomenna satais. (Ja huomennahan satoi.)

Iltamyöhällä Pissismummo istui piharapulla putsailemassa tärpätillä käsivarsiaan ja ihailemassa aikaansaannostaan. Jo vain! Maalintajuun koukkuuntuu, tuumasi Mummo. Mistäs löytyisi lisää aitaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.