– No niin, äidillenne olisi nyt sitten paikka vanhusten palvelutalossa, päätimme juuri. Ei, ei vanhainkotiin, hän on aivan liian hyväkuntoinen sinne. Ratkaisulla ei ole kiire, voitte harkita rauhassa, äitinne ehtii tottua ajatukseen. Kävin keskustelemassa hänen kanssaan päiväkeskuksessa, ei hän nyt enää niin vastaan ole kuin aluksi.

Joustovara loppuu vanhainkodin parempikuntoisten osaston ja palvelutalon väliin. Pelottaa, jos äiti ei pärjääkään palvelutalossa, mitä sitten tapahtuu. Jos levy unohtuu päälle, jos sekavuus yllättää ja äiti lähtee harhailemaan, jos ottaa yöllä sydämestä. Se kaikki on jo tapahtunut kotona. Liian hyväkuntoinen?

Veli kertoo puhelimessa, että äiti ei jaksanut lähteä aamulla päiväkeskukseen. Ei löytänyt vaatteita. -?- Äiti itse kuulostaa apealta. – Minnuu niin väsyttää, mie oon ihan liikaa täälä maailmassa, eivät ota minnuu vanhainkottiikaa.. jos miun sitte pittää sinne palvelutalloo muuttaa, mites mie sielä..tuutkos sie minnuu auttamaa..

Tuttu ääni vastaa palvelutalon numerosta, hän tuntee äidin tilanteen. Voin vapaasti kysellä hoitohenkilöstön läsnäolosta, ruokailujen järjestämisestä, lääkkeiden huolehtimisesta, pyykistä, saunasta, siivouksesta. Niinpä niin, yöpartio hoitaa turvarannekkeen hälytykset. Jos vanhus osaa hälyttää.

– Äitinnehän ei ole koskaan elämässään muuttanut, paitsi naimisiin mennessään tietysti. Joskus käy niin, että vanhus ei sopeudukaan elämänmuutokseen, vaan kunnossa voi tapahtua romahdus. No, emmehän me nyt rupea ennakoimaan, mitä sitten tehdään, pitää olla optimisti ja toivoa, että kaikki menee hyvin. Miettikää nyt ja palataan asiaan sitten.

Mietitty on, sydän syrjällään on totisesti mietitty. Tehdään niin tai näin, joku osapuoli kärsii. Se on kestettävä, mentävä tämän kipukynnyksen yli. Ehkä huomenna seestyy.

  • Isän kanssa käytiin samanlaisia kuvioita joku aika sitten, mutta hän oli joutunut muuttamaan pari kertaa aikaisemmin. Saimme paikan palvelutalosta. Vajaan vuoden kuluttua hoitajat ehdottivat, että isä siirtyisi ylimpään kerrokseen ”suljetulle osastolle”, josta ei niin vain pääse pois. Isä oli muutaman kerran jäänyt ruokailun jälkeen istumaan aulaan, kun ei ollut tiennyt minne mennä, missä on koti.
    Nyt hän aina valillä kertoo, että täällä on hyvä olla ja kysyy meiltä tyttäriltä ”Mitäs nyt tykkäät tästä asunnosta?”.
    Toivon teille viisautta päätökseen ja enkelin varjelusta erityisesti äidille! Annu

    Kommentin jätti annu · torstaina 14. kesäkuuta @ 15:13

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.