Reilu vuosi on ehtinyt kulua siitä, kun minua saateltiin arvokkaasti moottoripyörän sivuvaunussa kotikaupungin halki eläkkeellelähtöjuhlaan. Se päivä oli tunteikas, riemullinen ja helpottava. Kirkon palveluksessa tehdyn pitkän työrupeaman päätyttyä oli alkamassa elämänvaihe, johon on tullut paljon tilaa uudelle tutun ja totutun joukkoon.

Pian on myös Esikoisen ja Nuorikon yksivuotishääpäivä. Tunteikas ja riemullinen oli heidänkin juhlansa vuosi sitten. Mitä uutta mahtoi tulla heidän elämäänsä julkisen sitoutumisen myötä, jäikö jotain pois, mitä tuli tilalle, muuttuiko näkökulma jotenkin, vaikka arkiset kuviot olivat jo muotoutuneet. Onnea ja siunausta toivomme heille eteenkin päin.

Viikon alussa istutin veljen kanssa isän haudalle verenpisaroita. Vielä on väsynyt vanha äiti sukupolvien ketjussa läsnä omalla paikallaan. Enää hän ei itke haudalla, vuodet ovat kuivanneet kyyneleet. Hän sanoo vain verkkaan: ”Tässä on sit paikka miullekii..” Pian menemme käymään yhdessä myös Toisen vanhempien leposijan ääressä. He ovat muistoissamme.

Ajattelen suvun merkitystä elämäni tässä vaiheessa. Taakse katsoessaan näkee kukin sukupolvi oman näkymänsä, toteuttaa tänään unelmiaan, tähyää huomiseen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.