Sekavin tuntein tulen kotiin junamatkan takaa. Vaikka elämän helppous, mukavuus ja onnellisuus ei ole ollut koskaan päätavoitteeni, sitä elämä kuitenkin on antanut sen verran, että tasapaino on säilynyt kaiken muun keskellä. Nyt koettuja kipeitä päiviäkään ei ole toivottu, kutsumatta ne ovat tulleet, kysymään voimaa ja uskoa parempaan huomiseen.

– Ei tiä ei oo miulle sopiva.. tännekös työ miut jättäsitte ihan yksinää..en mie tänne…

Äiti seisoo kumarassa, keppiin nojaten tyhjässä palvelutalon asunnossa, jota hänelle esitellään ja pudistelee päätään. Tilaa olisi mukavasti hänen omille tutuille huonekaluilleen ja tavaroilleen. Keittiösyvennys ja pesuhuone, kaikki siinä. Yhteiseen oleskelutilaan aukeavat neljän asukkaan oman tilan ovet. Tuttujakin löytyy toisten ovien takaa. Ystävällisenoloiset hoitajat huolehtisivat ruuan, lääkkeet, puhtauden. Silti.

– Äiti ei enää ole siinä kunnossa eikä siinä asemassa, että voisi sanella miten hänen hoitonsa pitää järjestää, sanon veljelle junaa odotellessa. – Hän tottuisi ajan mittaan uuteen. Mutta pystymmekö sanomaan äidille, että tämä muutto on nyt tehtävä, vaikka hän vastustaisi? – Veli on kauan hiljaa, sanoo sitten: – Kyllä se tuntuisi pahalta.

Juna tulee ja vie minut omaan elämänpiiriini. Sydämen kipu seuraa mukana.

  • Sydämellinen myötätuntoni Sinulle, veljelle ja äidille. Kipukohta.
    Pabloo

    Kommentin jätti Pabloo · tiistaina 5. kesäkuuta @ 15:26

  • Voimia!

    Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 5. kesäkuuta @ 16:08

  • Niinpä… kipeää… voimia ja viisautta ystäväiseni!

    Kommentin jätti Kippura · tiistaina 5. kesäkuuta @ 19:06

  • Niin, ei sitä unohda, kun äiti syyttävästi itkee ja sanoo, että hänet huijattiin hoivakotiin. Oli sitä mieltä, ettei edes kerrottu etukäteen (vaikka oltiin paikkaan etukäteen tutustumassa käyty). Niin se vaan tuntuu menevän, kun sitä omaa vanhenemistaan ei huomaa. Ei sitä, miten ruoat jääkaappiin homehtuvat, miten syöminen unohtuu, miten käsittämättömäksi pesukoneen nappulat käyvät. Teimme vielä sen virheen, että minä tyttärenä hoidin kaikki asiat. Olisi pitänyt molempien veljien olla mukana, jotta minusta ei olisi tullut yksin se syypää. ”Painu helvettiin!” olivat usein ensimmäiset tervehdyssanat, kun katsomassa kävin. Tasaantuihan se siitä ajanoloon. Tunteet on laitettava pois, kun tällaisista asioista päättää. Äidit on hoidettava ja huolehdittava, että ovat turvassa niin kauan kuin täällä vielä kanssamme ovat.

    Kommentin jätti Tuiskutukka · tiistaina 5. kesäkuuta @ 19:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.