Samassa lehdessä eräänä vuoden takaisena aamuna kaksi ihastuttavaa juttua: Runoilija on onnellinen talonpoikaisveneessään – ja Eläkeaika sai vaarin tanssimaan. Edellisen jutun vakavikkokuvassa valkotukkainen ja parrakas runoilija Caj Westerberg taustalla vesi ja kivikkorantaa ? jälkimmäisessä hersyvästi myhäilevä Arvi Lind  kotoisena punaruutuisessa paidassaan.


Runotytön unelmassani näen itseni soutelemassa runoelementissä. On aikaa lukemiseen, aikaa kirjoittamiseen. Näen veden läheisen luonnonrauhan, jossa on tilaa olla yksin, kaksin ja ystävien kanssa, mahdollisuus haltioitua kauneudesta. ?Kun astun tähän veneeseen, minut täyttää sama rauha kuin goottilaisessa katedraalissa, suuri harmonia, tässä kaikki on kohdallaan ja oikein kuin hyvässä runossa.?


Tanssahteleva isoäiti voisi olla ihanan hassu unelma. Musiikki ja liike yhdessä keventävät olemusta, vapauttavat sisäisiä energioita, saavat sydämen sykkimään, veren kiertämään ja katseen loistamaan. Tanssahdellessa ei ole tilaa turhille murheille. Runoilija-teologi Anna-Maija Raittila on puhunut karkeloimisen evankeliumista. Siinä on aitoa elämäniloa, joka karkoittaa liiallisen vakavuuden.


Unelmia pitää olla, niillä on taipumus toteutua. Millä tavalla, onkin sitten se yllätys.

  • Tuntemani järjestön tunnuslauseeksi – melkein logoksi on tullut huudahdus ”Uskalla unelmoida”. Piirrostyttö on melkein tanssiva tyttö.
    Olen samaa mieltä, että jos unelmat loppuvat se on
    vahva näyttö luovuuden katoamiseta, joka on elinehto. Ehkä järjestönkin on hyvä kysyä, että uskallanko……jos vaikka unelma toteutuu!
    Liittyiskö pelkoa mietiskeli …

    Pablo, aikana jolloin kullervo kukki pihassa

    Kommentin jätti Pabloo · sunnuntaina 27. toukokuuta @ 16:25

  • Niin, unelmasta ei ole kovin pitkä matka tavoitteeksi ja sitten jo ollaankin toteutumisen tiellä..

    (Mainiosti muuten pihasi kukasta tuli kullervo – ihan kuin lapsuusmaallani muinoin kulleroa sanottiin!)

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 27. toukokuuta @ 21:28

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.