Pissismummo viisastui Talouselämän kolumnista, että ”heikot signaalit ovat tässä päivässä olevia outoja juttuja, joista tulevaisuudessa voi tulla isojakin asioita”. Yksi tällainen heikko signaali on slow life -elämäntapa, jonka kolumni kertoo tulleen Suomeen Yhdysvalloista ja Britanniasta. Pissismummo täällä hirnahtaa ärhäkkäästi.

Jo vain on Ameriikassa keksitty hieno nimi ihka kotimaiselle eläkeläisen elämälle! Kaikenmoiselle hitailulle, aikailulle, huokailulle, taivastelulle ja ajelehtimiselle ei ole mitään vieraskielistä termiä vielä ollutkaan! Tiedetään, tiedetään: elämä on oikeeta slow lifeä vasta, kun se tuodaan meille meren takaa ja eri toten vasta kun sen omii nuori, työelämän ahdistama osa väestöstä.

Enää ei puhuta maallemuuttamisesta ja etätöistä, käsitöistä ja näpräämisestä, se on nyt slowlife. Enää ei sanota, että harrastetaan kokkaamista ja viihdytään pöydän ääressä keskustelemassa, se on nyt slowfood. Kun on kyllästytty asumaan maalla ja cityssä taas on liian kallista, exurbit etsiytyvät nyt pikkukaupunkien rauhaan, niissä kun on ”oma infra, ilmapiiri ja identiteetti”. Heikot signaalit sinkoilevat.

Sopivan olomuodon löytäminen on tietty vaikeaa. Maalla on syksyllä kurjaa ja pimeää. Matkat mihinkään ovat pitkiä. Kulttuurielämää ei ole tai se on nuhjuista. Pikkukaupungissa ahistaa, kun on niin pientä ja kaikki tuntee kaikki. Isossa kaupungissa asuminen on meluisaa, pölyisää, ruuhkaisaa ja vaarallista. Pahinta on lähiöissä, siellä asuu ihan liikaa kaikenlaista väkeä ja asunnot ovat kolkkoja kopperoita. Voi voi.

Pissismummo pyörittää päätään, tosi hitaasti. Ei taida ihmispolo olla ikinä tyytyväinen siihen mitä on. Taannoin oli heikkona signaalina flow – nyt se on slow.