Vaikka eilen tyhmyyttäni missasin mahdollisuuden auttaa, sain silti iloa monin tavoin. Esikoinen soitti iltamyöhällä. Lahjoitti äidilleen puoli tuntia iloa, ehdittiin puhua monesta. Muusikoilla juhla-aika on kiireistä putkea, toisaalta stressaavaa, mutta myös iloa hyvästä musiikista sekä itselle että kuulijoille.

Aamulla annoin ilon soida eteen päin. Etsin mielessä olleen vanhan ystävän puhelinnumeron ja soitin hänelle. Oli hyvä juttuhetki, vuosiin ei ole osuttu tapaamaan. Muutot ja välimatkat, mitä ne tekevätkään ihmissuhteille? Paljon tapahtuu osapuolille tahoillaan. Moni hyvältä tuntunut yhteys jää hoitamatta. Jokainen on maailmansa keskipisteessä ja pallo pyörii radallaan. Voisihan joskus soittaa ja sanoa: muistin sinut, halusin kuulla äänesi.

Kevätvihmo, tuoksuva, kultakukkainen, ilona ulkoikkunalla. Kukkavanat hehkuvat aurinkoa, herkät oksat liikahtelevat tuulenvireen mukaan.

  • Kaunis teksti, tuotti iloa myös minulle! 🙂 Niin, täytyisi pitää vain yhteyttä vanhoihin ystäviinsä, aina on muka niin kiire ja ”aika kuluu niin nopeasti” – vakiolausahdukseni, sekin on itsepetosta, kyllä sitä ehtisi.

    Ja mikä onkaan mukavampaa kuin tavata ystäviä ja nauraa yhdessä! 🙂

    Kommentin jätti SusannaR · torstaina 5. huhtikuuta @ 09:00

  • Sinäpä sen sanoit! Ajan suhteen moni asia on omassa valinnassa. Kaikkeenhan se ei riitäkään, mitä tahtoisi. Ilo näyttää olevan tarttuvaa ja jaettavissa 🙂

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 5. huhtikuuta @ 11:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.