Heräsin ajatukseen, että on torstai ja tänään pitää käydä kaupasta tuoretta leipää, luomukevytmaitoa ja omenia. Avasin oven aurinkoiseen pihaan hengittääkseni aamua syvään ja kas: tulppaaninalut nousevat ihan hulluina maasta. Voi, ettei tulisi yöpakkasia, vaan minkäs mahtaa jos tuleekin.

Kolmannen huoneen kirjahylly on levällään. Osa kirjoista on sängyllä, hyllyjä pyyhitään. Kansioiden sortteeraus on tältä erää ohi, ne vähenivät neljännekseen alkuperäisestä. Hyllykössä on ylinnä Grimbergin nahkaselkäistä Kansojen historiaa, Toisen isältään perimä kirjasarja. Sen ulkoasu on kaunis ja sisältö painava. Saa nähdä milloin innostun historiasta. Se tuoksuu pölyltä ja unohtuneilta myllerryksiltä. Ensimmäisen osan sivulla 352, joka aukeaa umpimähkätyyliin, näyttää olevan egyptiläisiä rakkausrunoja. Aistillisia! ”Egyptiläiset olivat iloisia ja huolettomia ihmisiä, jotka pitivät arvossa kaunista laulua tai hauskaa satua ja suruttomasti nauttivat elämästä olut- tai viinilasin ääressä.” Olivatko? Eivätkö ole enää?

Omia aikaansaannoksiaan ei ole helppo hylätä. Lukioaikaiset aineet, opiskeluvuosien esseet, työvuosien ammatilliset artikkelit, alustukset, dispositiot erilaisiin tilanteisiin – niitä riittää. Ihan kaikesta en kyennyt luopumaan, vaikka paljon tuhkaa jo takassa onkin. Sipulia kuoritaan, kerros kerrallaan.