Aamulla olimme kirkossa kiitollisena siitä, että olemme toipuneet kuumetaudista ja elämä maistuu taas itseltään. Sattuipa harvinainen performanssi, jonka esitti muuan maastopukuinen partasuu-uros marssimalla saarnan aikana puhujan eteen selin kirkkoväkeen. Siinä seisoi ääneti sen hetken, että jokainen ehti havaita selkään kiinnitetyn viestin kuvat (Israelin lipun värit ja Daavidin tähti), tekstiä ei. Seurakunta ei tuosta pahemmin hätkähtänyt, pappikin jatkoi puhettaan. Vain rippikoululaisten rivit liikehtivät. Hämäräksi jäi, mihin mies pyrki, ei varmaan eduskuntaan kuitenkaan.
Tänään kävin luovuttamassa ääneni numeroksi vaalilippuun. Sillä lunastin myös oikeuden ihmetellä ääneen seuraavat neljä vuotta asioiden hoitoa. Siihen nähden miten vähän olen seurannut vaalikeskusteluja (yhden puoliksi) tai lukenut vaalijuttuja (yhtään) tai tutkinut vaalimainoksia (aamun Hesarissa lähes 70 erillistä naamaa ja puoluemainokset päälle) luulisi, että olisi ollut vaikea päättää. No, ei ollut.
Olen sen sortin kansalainen, että seurailen asioita pitkin matkaa ja annan vaalien alla kiehuvan propagandakattilan porista liemessään. Ikinä en ole jättänyt äänestämättä – se on periaatekysymys – riippumatta mitä mieltä vaalisirkuksesta olen tai valittujen edustajien asioiden hoitokyvystä. Jokainen vaaleissa käyttämätön ääni on ääni anarkialle ja itsekkäälle holtittomuudelle, tuumin.
Illan kuumimmat tunnit ovat tulossa: aitoa draamaa, missä monen toiveet raukeavat tyhjiin ja toisten riemu hipoo irrationaalisia korkeuksia. Ja politiikan toimittajat nauttivat roolistaan kuin kuninkaan tekijät ainakin.
Keitä olisi huono-osaisen tai syrjäytyneen pitänyt äänestää, jos toivoo muutosta. Kampanjat tulevat ja menevät, mutta työtä tehdään neljä vuotta ja sitä seuraamalla voi aavistella tulevia. Nyt puolueet tutkivat, miksi juuri heidän kampanjasi onnistui tai epäonnistui. Painopiste työhön olisi viisaampaa-vai mitä tuumit? Pabloo
Kommentin jätti Pabloo · maanantaina 19. maaliskuuta @ 22:48
Olisiko tämä median korostunut valta kriteerinä, että kampanjoita syynäillään jälkeen päin. Toisaalta itsekritiikki on tarpeen, mutta osin turhaa, koska seuraavien vaalien aikaan saattaa taas olla ihan eri ongelmat pinnalla. Hälyttävää on nuorten vähäinen osuus sekä valituista että äänestäjistä. Äänestämisen mieltäminen kansalaisvelvollisuudeksi alkaa olla mennyttä aikaa, mutta nuoret voisivat edes ajatella asiaa siltä kannalta, että ei ole sama, kuka asioista on päättämässä. Ainoa mahdollisuutemme on yrittää vaikuttaa siihen. Yhden ehdokkaan valtava äänimäärä kertoo idolikisasta, ei niinkään aatteen kannatuksesta. Vaalimatematiikassakin olisi korjaamisen varaa: ruuhkasuomesta voi päästä läpi puolta pienemmällä äänimäärällä kuin syrjemmältä. Se ei voi olla oikein. – Vaalisirkus on oma juttunsa ja työ vaalien välillä toinen. Tulokset puhuvat, tarkkaillaan mitä tapahtuu.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 20. maaliskuuta @ 09:26