Lienen ehkä omituinen, kun ei ikääntyminen ole minua missään elämän vaiheessa rassannut. Minusta on tuntunut ihan hyvältä olla ikäiseni. Monelle se näyttää olevan arka asia. Jo varhain opitaan itse ja aikanaan opetetaan lapsille ensin oma nimi, sitten jo kohta sormin näytetyt ikävuodet. Lapsi on ylpeä jokaisesta lisääntyvästä vuodestaan ja odottaa jännityksellä seuraavaa. Hän kuulee ja sisäistää: kunhan olet niin ja niin vanha, sitten. Nuorilla on omat rajapyykkinsä, jotka oikeuttavat johonkin enempään ja joita siksi odotetaan ja juhlitaan. Aikuisen vuodet alkavat kasaantua yhä nopeammin ja muuttua lopulta ikäkriiseiksi. Koko elämän läpi ikävuosia jossain yhteydessä noteerataan: sitten kun – johan olet, etkös jo olekin – ja lopulta: – ajatella, että olet, ei sitä uskoisi.
 

Tehokkuutta ja nuoruutta ihannoivassa maailmassamme ikääntyminen saattaa herättää pelon syrjäytymisestä. Kolmella ja neljällä alkavia vuosikymmeniä voidaan juhlia vielä avoimen iloisesti bailaten ja kriisikymmenistä vitsaillen. Viisikymppisiä juhlitaan parhaimpiinsa tälläytyneenä, mutta hiipivää epävarmuutta pyritään häivyttämään nuorekkuutta korostamalla. Vaan rohkeneeko kuusikymppinen juhlia avoimesti, pelkäämättä tuttavien ja työtoverien hymähtelyjä? Ajan kiihkeä syke kampeaa väistämättä ikääntyvää työelämässä entiseksi. Miten käy, jos elämä on supistunut työn tekemiseen ja aikaansaannoksiin? Selviytymistään joutuu ehkä todistelemaan. Kokemuksen merkitys tuntuu ohentuvan tuoreen tiedon ja nuorten energiavirtojen rinnalla.
Ikääntyessä ajan suhteellisuus kirkastuu. Kun ihminen elämänsä ensi neljänneksellä suuntautuu voimakkaasti eteenpäin ja odottaa kiihkeästi tulevaisuutta, aika tuntuu kuluvan kovin hitaasti. Milloin, milloin se oikea elämä alkaa? Jossain vaiheessa tuuli kääntyy: vuodet alkavat lentää. On monia tärkeitä asioita, jotka täyttävät elämän ääriään myöten, aika ei tunnu riittävän kaikkeen, mitä haluaisi. Kasaantuneet vastuut painavat, oravanpyörän vauhti kiihtyy, tuntee jo halua jarruttaa. Viime neljänneksellä aletaan katsella taakse päin, pitää kiinni jostakin, joka tuntuu luisuvan käsistä, elämä? Hups vain ja huomaat äkisti: se oli siinä. Lapset lähteneet, työura takana. Ammatillisella pätevyydellä on eilisen sanomalehden arvo. Uusi sukupolvi tarttuu ohjaksiin, kehittää työtä omaan suuntaansa, luo uutta, unohtaa miten tähän on tultu. Ikääntyvä voi tarjota viisaita näkökulmia, jos niitä kysytään, mutta myös esimerkin, miten osataan luovuttaa paikka ajallaan.   

Ikääntyessä voi ilahtuneena todeta, miten vapauttavaa voi olla elää käsillä olevaa vaihetta  haikailematta mennyttä, pelkäämättä tulevaa. Voi sovittautua elämään omassa rytmissään, valita mahdollisuuksista käsin vapaasti tapansa, aikansa ja määränsä osallistua tai olla osallistumatta. Tietenkin kasaantuvat vuodet tuntuvat sekä näkyvät. Miksi ei? Vuodet eivät ole vihollisia, ne ovat ystäviä. Joka vaiheessaan elämä voi olla värikästä, täyteläistä ja antoisaa.
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.