Olen saanut kasvaa pienessä perheessä, jonka on muodostanut isä ja äiti ja kaksi lasta. Veljeni syntyi kolmisen vuotta aiemmin, joten hän on isoveljen ottein pitänyt tarvittaessa pikkusiskon puolia. Välimme ovat nykyäänkin mutkattomat ja siinä määrin läheiset kuin olosuhteet sallivat. Tapaamme pari kolme kertaa vuodessa, mutta koska veli huolehtii äidistämme, soitan heille joka viikko. Veljen perhe on minullekin rakas, kummipoika ja nuorempi veljensä sekä puolisot. Kummipojan kolmivuotiaalla esikoistyttärellä on tietysti aivan oma spesiaali paikkansa pienen sukumme sydämessä.

On sisaruksia, jotka ovat hyvin läheisiä ja pitävät tiivistä yhteyttä toisiinsa. Parhaimmillaan sisaruksista on iso tuki elämän eri vaiheissa. Kovin tiiviinä myöhään jatkuvat sisaruussuhteet saattavat toisaalta haitata aikuiseen itsenäisyyteen kasvua, jopa saada puolison kokemaan ulkopuolisuutta. Sisarusten kokemukset kasvamisesta samassa perheessä eivät näytä suinkaan aina olevan yhteneväisiä. Ikäerot vaikuttavat, syntymäjärjestys, jopa sukupuoli voi vaikuttaa. Koetaan eriarvoisuutta perheen hierarkiassa, mikä synnyttää kilpailua ja kateutta. Se voi hiertää sisarusten väleissä pitkin matkaa aiheuttaen jopa välirikkoja.

Hyvinkin toimineet sisaruussuhteet saattavat repeillä vanhempien kuollessa. Riita voi leimahtaa vaikka mistä, alkaen hautajaisten järjestelystä, perintöasioista puhumattakaan. Vaillejäämiset velkovat, niellyt pettymykset purskahtavat ilmoille, pahat sanat raapivat. Menetetään ainutlaatuinen yhteinen surun, kaipauksen ja kiitollisuuden kokemisen mahdollisuus.

Viisaitapa oltaisiin, kun puhuttaisiin välit selviksi sitä mukaa, kun jotain tulee eikä kerättäisi kolohampaaseen. Jos hoidettaisiin suhteita elämän mittaan, puhuttaisiin totta ja arvostettaisiin toinen toistaan. Ei pidettäisi yllä tyhjiä kulisseja eikä sukunäytelmiä. Ei ruokittaisi itsekkyydestä kumpuavia itsestäänselvyyksiä. Kyettäisiin jakamaan omien vanhusten hoitovastuuta ja yhteyden ylläpitämistä. Puhumattomuudesta ja sopimisten puutteesta katkeruutta kerääntyy.

Vanhenevat vanhemmat voisivat myös itse huolehtia ajoissa asioistaan: järjestää paperinsa, laatia hoitotestamenttinsa ja ilmaista mahdolliset toiveensa hautauksen varalle reilusti. Rakastaen, avoimesti ja tasapuolisen lämpimästi hoidetut suhteet lapsiin ja heidän perheisiinsä ovat paras perintö. Edellisen sukupolven arvostamista tavaroista saattaa olla lapsille aikanaan vain riesaa eikä raha tuo kuin ohikiitävän onnentunteen.

  • Kiitos tästä! Hieno kirjoitus, samoja asioita joita olen myös itse pohtinut. Juuri luin lehdestäkin tällaisista perintöriidoista, joissa menevät kaikkien välit..onko se sen arvoista?

    Hieno juttu myös tuo kun kirjoitit, että liika läheisyys sisaruussuhteissa voi aiheuttaa ongelmia itsenäistymiselle. Koska tätä olen juuri nyt miettinyt,:velvollisuutta, ystävyyttä, mutta onko myös oikeutta omaan elämään!

    Tämä selvitti ajatuksiani., joihin olen jo kauan yrittänyt etsiä vastauksia. Kiitos!! 🙂

    Kommentin jätti SusannaR · keskiviikkona 14. maaliskuuta @ 15:10

  • Nämä asiat ovat tulleet alituiseen vastaan keskusteluissa eri tahoilla, aikanaan työssäkin. Ei ole tietenkään mitään ainoaa oikeaa tapaa, jokainen joutuu ratkomaan asioita paljolti siitä käsin, mikä luonnistuu ja tuntuu itsestä oikealta. Olisi hyvä, kun voisi tuulettaa mietteitään toisten kanssa, tulisi monia itselle uusia näkökohtia esiin. Olen puolestani miettinyt meitä eteläisempien kulttuurien sukurakkautta ja kiinteitä yhteyksiä. Arvelen, että pohjoisen ihmistyyppi kokisi sen aika ahdistavana, monet hyvät puoletkin huomioiden. Kiitos kommentista, Susanna!

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 14. maaliskuuta @ 17:06

  • Niin, ja vielä, näitä ns. ”italialaistyyppisiä” räiskyviä ihmisiä ja perheitä voi olla Suomessakin, suomalaisina…tai yksi ihminen perheestä tällainen ”tulivuori”. Olen työssäni tavannut. Yhteentörmäys kyllä näyttää olevan suuri ”tulivuoren” ja muiden perheenjäsenien kanssa….mutta, perheitä ja ihmisiä ja luonteita on niiiiin paljon erilaisia, ettei tietenkään voi mitään yleistyksiä tehdä. jokaisella omat ongelmansa….

    Mutta kiitos vielä puheenvuorostasi! 🙂

    Kommentin jätti SusannaR · keskiviikkona 14. maaliskuuta @ 20:49

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.