Taannoin kävin kuulemassa Terho Pursiaista Keravan Hyvinvointiakatemiassa, jossa hän piti filosofialuennon ihmisarvoisesta elämästä. Pursiainen ei ole erityisen karismaattinen esiintyjä, pikemminkin väritön ja kuivakansorttinen, mutta asiansa oli terävää ja punnittua. Väkeäkin oli kuulemassa tuvan täydeltä. Koska olin tehnyt kohtalaisesti töitä ennakkoon saadakseni Toisen mukaan, on syytä mainita, että olimme molemmat tyytyväisiä kuulemaamme.

Luentoon voi tutustua Pursiaisen omilla blogisivuilla, joten en referoi sitä tässä. Mietin kuunnellessani sitäkin, miksi tällaisiin tilaisuuksiin osallistujat ovat yleensä keski-ikäistä ja vanhemman puoleista mykkää naisväkeä (niin kuin minäkin!) ja ne kymmenen mukana olevaa miestä käyttävät kommenttipuheenvuorot ja tekevät kysymykset luennoitsijalle. Luennon aiheeseen liittyen voi tietysti kysyä, onko ääneen kommentoiva ja kysyvä kuulija arvokkaampi kuin se, joka miettii itse tykönään vastauksia kysymyksiinsä tai poikkeaa mielessään toisaalle itsekseen jupisten. Toisaalta ääneen kysyvä ja luennoitsijan ajatusta kehittelevä kuulija voi olla hyödyksi toisillekin kuulijoille. Esiintyjä kokee myös saavansa vastakaikua, mikä taas innostaa häntä kehittelemään ajatuksiaan edelleen.

Ihmisarvoisen elämän kysymystä koski myös eilisiltainen keskustelu Inhimillisessä tekijässä (TV-2), jossa pohdittiin vammaisen oikeutta tehohoitoon tarvittaessa. Nuori äiti puhui perheensä esikoisen, vammaisena syntyneen Eemeli-pojan sairaalahoitoa vaatineiden vaiheiden kokemuksista. Äiti edusti varsin tinkimättömästi näkemystä, jonka mukaan vanhemmilla pitää olla oikeus päättää lapsen hoitolinjauksista silloinkin, kun lääkäri on eri mieltä. Lääkärikunnan edustaja yritti sovitella sanojaan ollakseen ajamatta keskustelua pattitilanteeseen, josta taas seurasi, ettei hän voinut olla kovin selkeästi mitään mieltä. Vammaisen ihmisarvo lienee sinänsä useimmille eettisesti selkeä. Tehohoitotoimenpiteiden jälkeen vain ei lääkärin mukaan useinkaan päästä hoitoa edeltävän tilanteen tasolle. On syytä kysyä täyttyvätkö ihmisarvoisen elämän tunnusmerkit siinä tapauksessa, jos lähtötilannekin on jo kovin huono. Oikeus tarpeelliseen hoitoon pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus, riippumatta lähtötilanteesta. On surullista, jos osa lääkärikuntaamme on jo lipsumassa tästä. Järjen käyttö sydämellä kuulematta tuntuu tylyltä medisiiniseltä ekonomialta.

Filosofian ydinkysymykset ovat kiehtovaa pohdittavaa kaikissa elämänvaiheissa. Ehdottoman lopullisia totuuksia kun ei olekaan, eivätkä vastaukset tule koskaan täysin valmiiksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.