– Mikä se on joka jaloitta kulkee ja siivittä lentää? No se, joka yöt kulkee, päivät kulkee, eikä koskaan perille pääse? – Sehän on se.. no, se.. sano nyt…
Täälläpä sitä elellään eteläisellä ilmansuunnalla suomenmaan keskipisteestä katsoen. Päivät sujahtelevat vähän liian nopsaan siltä katsannolta, että ehtisi saada aikaan. Mitä pitäisikään? Hassua, miten tuo aikakäsitys on näin eläkkeellä ollen ihan muuttunut. Toinen ihmettelee, kun pöyhin edelleen kaappieni sisältöjä yltä päältä pölyssä ja hämmästelen löydöksiäni. Kyllä ihmisellä on ollut paljon ja monenlaista dokumentoitua elämää tähän mennessä.
Kunnon-Väki pitelee hiihtolomia piakkoin. Mummo-Väen pitää karahtaa ulos kotinurkistaan nyt, jos meinaa ehtiä takaisin ennen pohjoiseen päin pakenevia porolaumoja. Päätin lähteä omaan suuntaani. Ulkoilurompetta, mukavaa oloasustetta, villasukat, pari sopivankokoista kirjaa matkallaoloa varten, digiräpsytin ja päiväkirja laukkuun. Mahtuisikohan vielä termari iltateetä varten ja pussillinen omenoita. Toinen ei taatusti pane pahakseen, jos saa oleilla muutamaisen illan kotona pitkin tai poikin ilman kommentteja töistä tultuaan. Näkeepähän ilahtuvan naaman, kun tulee vaihteeksi vähän kauempaa kuin viereisestä huoneesta. – Tavataan!