En malta olla pöyhimättä hieman viime sunnuntain Hesarissa esiin nostettua aihetta masennuksen hoidosta, kun alan ammattilaisena olen ollut taakse jääneen työelämäni aikana. Artikkelin otsikko kertoi Sakari Tolan pääajatuksen: Pitkä sairausloma ei ole oikea lääke masennukseen.

(Jos jonkin mielipideosaston artikkelin kirjoittaja on vakuutusyhtiön lääkäri, satunnainen lukija olkoon varuillaan, ettei ryystä aamukahvia väärään torveen. Alan ammattilaisenkin kannattaa hengittää pari kertaa syvään ja ottaa iisisti, ettei verenpaine ala nousta.)

Tola vertaa depressioita selkäsairauksiin siinä mielessä, että molemmissa aiempi hoitokäytäntö on ollut passiivista lepoa korostavaa. Selkäsairaus eroaa masennuksesta sikäli, että siinä on sekä tutkimuksin todennettavia fyysisiä vaurioita että psyykeen vaikuttavaa vaikeahoitoista särkyä. Nykyään selkävaivojen hoito perustuu tehokkaaseen kivunpoistoon, jotta liikkuminen olisi mahdollista. Selkäsairaus on usein työperäinen, joten paluuta työelämään ei ole ilman uudelleen koulutusta.

Depressiossa tuska on mielenkipua eikä ole poistettavissa särkylääkkeillä. Helpotusta tuo, jos löytyy oikea aivojen välittäjäaineiden toimintaa aktivoiva lääke. Liikunta kuuluu hoitoreseptiin, mutta ei aina onnistu aloitekyvyn lamaannuksen vuoksi. Tola väittää sairauslomia liian pitkiksi, mutta toteaa toisaalta, että työpaikoilla ei psyykkisesti puolikuntoista oikein siedetä. Työpaikat ovat erilaisia, mutta Tolan peräänkuuluttamia kevennettyjä työpäiviä ja pehmeää työhön paluuta tuskin kovin monella työnantajalla on tarjottavana.

Vakuutusyhtiön lääkärinä Tola on tietysti huolissaan työkyvyttömyyseläkkeelle ajautuvien määrästä ja sanoo sitä ponnettoman hoidon tulokseksi. Osittain hän on oikeassa. Pelkkä lääkitys ja sairausloma ei olekaan ratkaisu, tarvitaan terapiaa, kuntouttavaa hoitoa, jossa riittävän tiheässä hoitokontaktissa tuetaan aktiivisesti työelämään paluuta. Vaan tässäpä se onkin, kun kuntouttavaa hoitoa ei riitä kaikille! On myös totta, että joissakin tapauksissa masennus kroonistuu nopeasti hoidosta riippumatta.

Tänään Tolan artikkelia kommentoi ylilääkäri Antti Holopainen Järvenpään Sosiaalisairaalasta. Hän nostaa esiin toisaalta hoitohenkilökunnan uupumisen ja kyynistymisen ja toisaalta lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttöön ajautuvien depressiopotilaiden hoitovaikeudet. On kaikkien kannalta traagista, että näin on. Lyhentämällä potilaiden sairauslomia ilman hoitomahdollisuuksien parantamista joudutaan vain ojasta allikkoon.

Syy asioiden nykyjamaan ei ole sairastuneiden eikä hoitotyöläisten. Katseet on käännettävä mielenterveyshoidon resursseista päättävien puoleen. Vaalit ovat tulossa.