Tämä on sitä vuodenaikaa, jolloin on saanut nauttia television urheilulähetyksistä semmoinenkin katsoja, jota pelkkään vauhtiin ja voimaan perustuvat talviurheilulajit kiinnosta. Em-taitoluistelukisoista lähetetyt ’valitut palat’ ovat olleet herkuttelijan juhlaa.

Olen miettinyt tämän urheilulajin vaativuutta ja palkitsevuutta. Miten pitkä on tie sille osaamisen tasolle, jolla menestytään kansainvälisissä kilpailuissa. Miten lyhyt on optimaalisen taidon aika ja kovaa työtä vaatii pysyä huipputasolla. Ja miten pienestä onnistuminen on joskus kiinni kisajäällä.

Kilpailujen seuraamisen nautinto on kasvanut sitä mukaa, kun omien taitotaso on noussut ja sijoitukset parantuneet. Myös pisteiden laskusysteemin tarkennus tekniseen ja objektiiviseen suuntaan tuntuu hyvältä. Enää ei jää tilaa tuomaripelille ja kilpailijain entisten meriittien vaikutukselle siinä määrin kuin vuosia sitten.

Vuosien mittaan lajikehityskin on ollut huimaa. Hypyt tulevat yhä vaativimmiksi. Jäätanssi lähestyy jo akrobatiaa. Voimaa, vauhtia ja taitoa pitää olla. Sitten on vielä ’se jokin’, persoonallinen lumo, ilmaisukyky, jota ilman ei mestariksi tulla. Ja vielä onneakin, onnistumisen tahtoa tarvitaan.

Tottahan sekin on, että Euroopan mestaruus heltiää helpommin kuin MM-mitali tai Olympiakisojen palkintosija. Kaukoitä on näyttämässä kaapin paikkaa sekä Euroopalle että amerikkalaisille. Venäjällä ei enää ole itsestään selvää ylivoimaa edes EM-kisoissa.

Kiitos upeista elämyksistä Kiira, Susanna ja Alisa! Onnea pronssimitalista, Kiira Korpi!