Ajatella, vieläpä tuli eteen palaveri, vaikka jo luuli työstä jäätyään, että ei enää ikinä. Ei samanmoisten asiain kimpussa tosiaankaan, mutta kumminkin. Kollegan kanssa oli tullut luvattua muinaisille kurssikavereille viimeksi tavatessa, että me sitten kutsutaan koolle porukka, kun ollaan eläkkeellä. No, nyt ollaan siinä.

Ei muuten olla nähtykään sen jälkeen, kun jäätiin. Piti ensin päivittää tietokanta: mitä kummallekin on tapahtunut, miltä eläkkeelle jääminen ja sittemmin oleminen on tuntunut ja sitä rataa. Minähän en päässyt hänen lähtöjuhliinsa, kun satuin jäämään auton alle edellispäivänä. Elämä se sitten jaksaa yllättää.

K.kaveri oli luvannut palata kotiinsa tekemään ruokaa itselleen ja toiselleen puolipäivän aikaan, joten aikaa oli sen verran. Tunti ja kolme varttia elämän päivitystä, vartti asian suunnittelua. Tämähän meiltä käy. Seuraava tapaaminen kuukauden päähän ja kumpi etenee mitenkin. Siinäpä se.

Se ero on entisiin, että tämä palaveri ei enää tuntunut työltä. Se oli iloa.