Pitkään samassa kaupungissa asuttuaan tulee toisinaan panneeksi merkille taloarkkitehtuurin muuttumisen vuosien saatossa. Ihastuttavien ja sopusuhtaisen näköisten, harvaan rakennettujen puutalojen sukupolvi alkaa olla raivattu pois tieltä. Mitä on tullut tilalle?

Lättänät, tasakattoiset rivitalopötkylät ja omakotilaatikot tulivat ensin. Mikä ihmeen idea pohjoisessa ilmastossa! Kattovuotoja, homeongelmia, kalliita remontteja on riittänyt. Lähes kaikkiin parinkymmenen vuoden takaisiin tasakattotaloihin on ollut pakko nostaa harja tai auma.

Sitten heilahti toiseen laitaan. Ilmaantui korttelikaupalla äärimmäisen jyrkkäkattoisia, kolhon näköisiä talorumiluksia, oikein varsinainen möykkylä. Iskikö vinttikamariromantiikka? Jokin niissä mittasuhteissa mättää, kun silmä ei totu tykkäämään. Ei ainakaan tiiviissä rykelmässä.

Viime vuosina ovat tulleet nämä ihme palikkalaatikot: kaksi- jopa kolme kerrosta, erkkeriä, syvennystä ja lisäkettä. Nyt näyttää olevan toisviisto kattotyyli. Yst. Sosiaalineuvos kävi asuntomessuilla viime kesänä. Sanoi ihmetellen, kuka niissä lähes kiinni toisiinsa ahdetuissa palikkatalorumiluksissa haluaa asua.

Ikkunoiden koko seilaa kanssa äärimmäisyydestä toiseen. Yhden vuosikerran taloissa on olohuoneissa semmoiset näyteikkunat, ettei niitä ylety pesemään ilman tikapuita. Toisissa on niin pienet luukut, että talo pimeä kuin pussi sisältä ja umpimielisen näköinen ulkoa.

Uusien tuulien pitää puhaltaa tottakai. Kun vain opittaisiin virheistä. Kuunneltaisiin asujia. Harjaannutettaisiin arkkitehtoonista silmää onnistuneiden alueiden harmoniassa. Talo ei ole holtittoman idearymistelyn paikka; omistajan on voitava asua ja naapurin katsella.

  • Osuva analyysi!

    Kommentin jätti ansku · keskiviikkona 24. tammikuuta @ 23:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.