Gösta Ägren, Täällä hirmumyrskyn sokeassa silmässä; WSOY 2006

Aavistus

Aavistus on / nimetön. Jo pelkkä / oleminen on vailla / rajoja. Miten siis sanat, / jotka aina merkitsevät jotakin / voisivat rajata hiljaisuuden? / Sehän ei ole sähke / vaan sanoma. Kaikki, // mitä päivän aikana sanottiin, / on vain laulu, jonka täytyy / vaimeta niin kuin naamiaisia / ei olisi koskaan pidetty, mutta sanaton / lepää kuin muisti vailla omistajaa / nukkuvien maan yllä.

Ägrenin runot ovat filosofisia, lähes aforistisia. Kuin veden kalvolle putoavan pisaran lähettämät renkaat ne jatkavat matkaansa lukijan mielessä. Viimeisimässä kokoelmassa, jonka joulu toi ilahduttaen lukupöydälleni, runoilija menee mielenkiintoisella tavalla pitemmälle suuntaansa: hän panee runon keskustelemaan filosofin lauselman kanssa. Syntyy kahden lähekkäin putovan pisaran lähettämien renkaiden ristikudos, uudenlaista vaikuttavuutta. Wittgenstein ja Heidegger lienevät 1900-luvun merkittävimpiä filosofeja. Ägren ei pelkää keskustella herrojen kanssa runojensa voimin. Tulos on nautittava. Kokoelman viimeisessä osassa on runoja otsikolla Lakikirja ilman maata. Sieltä on kirjan takakanteen poimittu helmi Arkipäivän voitto:

Seinillä on tapettinsa, / tunteilla päiväkirjansa, / ruumiilla vaatteensa. Näistä / koostuu Arkipäivä, / suoja seiniä, tunteita / ja ruumista vastaan. / Vaatteilla päätämme / keitä me emme // ole; sanoilla / kahlehdimme tunteiden / eläimet; hyvin hoidetulla / huoneella piilottelemme / kaiken, miltä puuttuu / nimi.

*

Antti Eskola, Yksinkertainen usko; Otava 2006

Yhteiskuntatieteilijänä tunnettu entinen sosiaalipsykologian professori on palannut tutkimaan omaa suhdettaan lapsuuden kodin uskonperintöön. Eskolalla on ollut pitkä vaihe, jolloin hänen maailmankatsomukseensa ei mahtunut Jumalaa eikä uskon kysymyksiä. Mikä ei ollut selitettävissä tieteen perusteella, sitä ei tarvinnut ottaa lukuun. Asioiden työstämisen tapa Eskolalla on kirjallinen, joten peräti kolmen kirjan verran on näitä uskon pohdintoja ehtinyt ilmestyä. Eihän Eskola tiedemies olisi, ellei hän tässä trilogian viimeisessä osassa vetäisi pohdiskelujensa langat yhteen eräänlaiseksi henkilökohtaiseksi jumalauskon teoriaksi, jonka hän nimeää yksinkertaiseksi uskoksi.

Mistä yksinkertaisessa uskossa on kysymys?

Eskola osoittautuu haluttomaksi määrittelemään kovin tarkasti uskoaan. Se jättää lukijallekin paljon tilaa peilata omia ajatuksiaan ja käsityksiään tekstin sisältöön. Rajankäyntiä kirkon tarjoaman uskonelämän muotoihin on pitkin matkaa terveellä tavalla. Eskola ilmaisee, ettei kykene liittymään kirkon uskontunnustukseen, mutta ei halua ryhtyä sitä myöskään kumoamaan. Luulen, että monen on helppo yhtyä Eskolan väljiin ja varovaisiin ajatuksiin uskosta ja Jumalasta.

Mietteitä herättävä, kiinnostava lukukokemus.

*

Leo Tolstoi, Vuodenaikojen viisaus, mietelmiä; Rasalas Kustannus 2001

Tavakseni on viime vuosina tullut kulkea jonkun kirjailijan kanssa vuoden päivät. Tälle vuodelle valitsin Tolstoin, kun hänen lähes sata vuotta sitten kokoamansa viisaat ajatukset löytyi uutena ja tiivistettynä suomennoksena. Teos on laadittu tyyliin, jossa vuoden joka päivälle on kirjailijan oma ajatus, muutamia filosofien ajatuksia, jotka liittyvät teemaan ja lopuksi kirjailijan käytännön tasolle tuleva elämänohje. Filosofia on siitä merkillinen ja kiitollinen tiede, että sen oivallukset eivät kaikin osin vanhene, vaikka aika muuttuu ja uutta tietoa tulee. En osaa lukea viisaiksi kanonisoituja ajatuksiakaan pureskelematta, joten tulee testattua vuoden mittaan varmaan, minkä ajatuksen aika on jo hoitanut. Tammikuun sivujen aforismit ovat tuntuneet hyviltä tässä elämänvaiheessa, jossa on aikaa kuunnella ja ’märehtiä’ luetun herättämiä mietteitä.

*

Sirkka Turkka, Runot 1973-2004; Tammi 2005

Valtaisa, yli 800-sivuinen runotuotanto puristettuna yksiin kansiin, tekee kirjasta järkäleen, jota on vaikea fyysisesti käsitellä. Yksittäisiä kokoelmiakin hyllyssäni on Sirkka Turkalta useita. Hän on ollut minulle jotenkin läheinen kaikessa oudossa ja karussakin mielikuvastossaan. Hän ei kikkaile kielellä eikä hölise tyhjää, hän puristaa ajatuskuvan tiiviiksi, usein yllättäväksi ja vahvaksi. Runo välähtelee kuin valo prismassa sen mukaan, mistä kulmasta sitä katsoo. Turkan runot eivät antaudu helppoon analyysiin, miten niitä lähestyykin, ne tuntuvat pitävän sisimmän salaisuutensa. Runon tunnelma on usein äärimmäisen tiheä ja kirkas. Se jättää lukijalle täyteläisen olon. Näitä tekee mieli lukea yhä uudestaan.

*

Steve Davey, Unohtumattomat paikat, jotka jokaisen on nähtävä kerran eläessään; WSOY 2004

Valitsin tämän upean kuvateoksen kirjakaupassa siksi, että olen tajunnut kaukomatkailun jääneen nyt terveydellisesti mahdottomien matkojen kategoriaan, vaikka miten intohimoisesti haluaisin ja aikaa olisi. Silti en osaa katsella kirjaa kuin jostain osattomaksi jääneenä, pikemminkin uteliaana, millaisena kiinnostavat paikat ja kulttuurit näyttäytyvät kirjan laatijan silmin. Olisin ehkä lisännyt tässä kirjassa esiteltyihin paikkoihin Kiinan muurin ja Kielletyn kaupungin, joissa olen päässyt käymään. Tämän tyyppisiä teoksia on julkaistu useita ja niitä löytyy myös kirjastoista. Mielikuvamatkailukin voi olla antoisaa!

*

  • Kerran kesällä seikkailin oopperajuhlakaupungissa Savonlinnassa ja siellä on ollut tapana mennä kirjakauppaan ja sitten torikahvilaan. Aurinko paistaa, vesi on niin sinistä ja cumuluspilvet ah kuin kermakokkareita. No niin, menin kirjakauppaan ja en päässyt eroon Sirkka Turkan jättiläisestä. Niinpä ostin sen. Raahasin kainolossa torikahvilaan ja avasin kirjan. Hiljaisia elämyksiä täynnä! Vaatii lukijaltakin avoimuutta, mutta palkitsee.

    Pakkasterveisin Pabloo

    Kommentin jätti Pabloo · maanantaina 29. tammikuuta @ 16:49

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.