On viimeinen joulun pyhistä, tähden ja viisaiden miesten päivä. Joululauluja lauletaan vielä kerran kirkoissa. Kodeista korjataan kuusi ja joulun viimeiset hileet. Joulukinkku lienee syöty jo viime vuoden puolella, joten nyt on kevyiden kalaruokien ja salaattien vuoro. ?Loppiaiseen juhla loppuu ja alkavat härkäviikot?, sanoi mummo aikoinaan. Mummot tietävät.
Toinen meistä ja mie olemme perinneuskollisia; lienemme ainoat, jotka vielä polttavat joulunaikana kuusessa oikeita kynttilöitä. Viimeinen kuusenkynttilärasia, joka kaupan hyllyn perukoilta sattui löytymään, sisälsi ruskehtuneita ja hiukan tahmeita yksilöitä. Hyvin nuokin palavat loppiaisaaton hämärässä. Ensi jouluksi tuskin oikeita kuusenkynttilöitä löytyy, vaan olkoon tuo sen ajan murhe.
Eilen, loppiaisaattona, tuli kuluneeksi vuosi siitä, (postaus 10.1.2006) kun elämäni yllättäen paiskautui uuteen asentoon. Se oli raju, ehkä tarpeellinenkin muistutus elämän hetkellisyydestä ja hauraudesta. Olen ajatellut myötuntoisesti häntä, joka nyt on toipumassa kolarista ja hänen läheisiään. Toivon, etteivät katkeroidu. Kohtalo ei aina näytä oikeudenmukaiselta.