Jokaisen vuodenvaihteen kestouutinen on kirkosta eroamisten ja kirkkoon liittymisten kulloinenkin saldo. Nyt surffaillaan eroamisbuumin harjalla. Tilasto kertoo, että viime vuonna 34.000 ev.lut. kirkon jäsentä siirtyi siviilirekisteriin, jotkut heistä jo toistamiseen. Sekin sisältö näillä buumeilla nimittäin on, että osa väestä velloo edestakaisin. ?Kun se on niin helppoa, syitä ei kukaan kysy.?
Tällä kertaa jäin miettimään erästä usein esitettyä eroamisperustelua. ?Uskon kyllä Jumalaan omalla tavallani, mutta en tarvitse siihen kenenkään ohjailua. Kirkko instituutiona on minulle tarpeeton.? En voi mitään sille, että tuo kuulostaa minusta aika itseriittoiselta. En väitä, että näin on, siltä se vain minusta kuulostaa. Mihin johtaa yksityistetty jumalausko?
Professori Antti Eskola on saattanut vahvistaa uskonnollista individualismia pohdinnoillaan yksinkertaisesta uskosta. Eskola arvelee, että sekä kirkon jäsenissä että kirkon ulkopuolella on paljon ihmisiä, joiden usko ei taivu opinkappaleiksi ja määritelmiksi eikä kaipaa muotomenoja. Usko on vain eräänlaista aavistelua siitä, että ?jotakin muutakin on? kuin tieteellisesti todennettavat faktat.
Kristillinen kirkko on ikivanha uskon instituutio, jonka juuret ovat Kristuksessa. Kirkko on imenyt voimaa ajanlaskun alun tuolta puolen juutalaisuuden perinnöstä. Instituutiona se on jakaantunut, hallinnut, hajonnut ja koossa pysynyt aina kulloisenkin jäsenkuntansa ymmärryksen ja valtapyrkimyksienkin mukaan. Paljon on kuonaa ja perinteen painoa vieläkin.
Sisäinen kirkko, kirkon idea on olla ehyt, yksi. Se on yhteyttä niiden kesken, jotka uskovat. Tänään kirkko olemme me, jotka tässä yhteydessä haluamme olla mukana. Kirkon tehtävä on jatkaa rukousta, vaalia yhteyttä ja välittää sanomaa Jumalan armosta ja rakkaudesta kaikille, joille se kelpaa. Olkoon yksinkertainen uskontunnustukseni: minulle kelpaa.