Hesarin pikku uutinen kertoi jouluviikolla ruotsalaisen kriitikon saaneen potkut lehdestä, jolle hän kirjoitti arvosteluja. Kriitikon arvio kirjasta oli yleisesti ottaen väheksyvä ja hän tunnustikin, ettei erityisemmin pidä kirjailijasta. Uutiseksi asti potkut päätyivät siksi, että oli käynyt ilmi, ettei arvosteltua kirjaa ollut kirjoitettukaan, vaikka se oli kustannusluettelossa.
Juttu sai meidän kotiosoitteessa aikaan mietintää ja keskustelua kriitikko-järjestelmän uskottavuudesta kahdessakin mielessä. Ensiksikin miten sattumanvaraista kritiikki onkaan, jos sen lähtökohta on henkilökohtainen antipatia tai mieltymys kirjoittajan/taiteilijan persoonaan. Toisekseen ovatko kriitikot aina riittävästi perehtyneet arvostelunsa kohteeseen? Onko arvostelija ollut konsertissa/taidenäyttelyssä/teatterissa itse paikalla? Onko arvostelija nähnyt televisio-ohjelman/elokuvan/dvd:n tai kuunnellut levyn, josta sanoo painavan sanansa? Onko arvosteltava kirja edes luettu kokonaan? Miten paljon kriitikon henkilökohtaiset mieltymykset yleensäkin vaikuttavat?
On syytä suhtautua varauksellisesti. Kriitikon työ on perin inhimillistä toimintaa.
Eivät tosiaan välttämättä edes lue kirjaa. Tämän huomasin kun julkaisin trillerin kymmenkunta vuotta sitten. Aamulehden kriitikko haukkui kirjani ja totesi murhaajani kliseiseksi. Se oli kiinnostavaa, koska kirjassa ei tapahtunut yhtään murhaa eikä siinä ollut yhtään murhaajaa. Jännitys ja kauhu perustuivat aivan muihin asioihin.
Kommentin jätti Kirsti · tiistaina 2. tammikuuta @ 19:08
No niin, tuotapa pelkäsin. Ei kai taiteilijan tekemä työ saisi olla näin sattumanvaraisten arvioitsijoiden armoilla! Mitä mahdollisuuksia kritiikin kohteella on pitää puoliaan? Ainakin pitäisi älähtää eikä niellä ja kyseisen lehden olisi ehdottomasti julkaistava vastine. Minua mietityttää ilmiö siksi, kun tiedän monen laillani aika pitkälle valikoivan asioita kritiikin perusteella. Miten muuten voisi tietää, mitä esimerkiksi televisiosta kannattaisi katsoa, mihin teatteriesitykseen mennä (jos ei käy kuin pari kertaa vuodessa) jne?
Kiitos kommentista, Kirsti.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. tammikuuta @ 22:15
Minua mietiytti myös tuo uutinen Hesarissa – päällimmäinen ajatus oli, että on aika (uhka)rohkeaa mennä kirjoittamaan arvostelu lukematta koko kirjaa, jota tässä tapauksessa ei ollut olemassakaan. Mitä tästä voi oppia – no, yrittää aina tehdä vain työnsä, ettei sitten edestään löydä! Ja paras kriitikkohan on jokainen lukija, kuulija tai katsoja, joten luotetaan vaan edelleen itseemme 🙂
Toivottavasti flunssa jo paremmissa kantimissa ja olet parantunut tai ainakin parantumaan päin – kyselee hän arkana…oma lehmä ojassa 🙁 tarttuu tauti vaikka kauempaakin.
Hyvää alkanutta vuotta!
Kommentin jätti Kippura · tiistaina 2. tammikuuta @ 22:46
Lehmä pois ojasta, ei mitään syytä sen siellä olla! Täällä voidaan ihan hyvin jo.
”Paras kriitikkohan on lukija” – näin on kirjojen kohdalla. Mutta ihan kaikkea ei ehdi mikä kiinnostaisi, joten valittavakin on jollain perusteella tai sitten umpimähkään.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. tammikuuta @ 23:56
Minulle, joka en koskaan ole valinnut omia lukemisiani kritiikkien perusteella, vaan näppituntuman, on tosiaan ollut shokki tajuta kirjallisuuskritiikkien ja yleensäkin kaiken julkisuuden suuri merkitys. Itse olen ollut vähän Waltarin linjoilla, tekijän on turha lähteä taistelemaan kriitikkoa vastaan, siinä tekee vain itsensä typeräksi. Voin tietysti olla väärässäkin. Nykyään suhtaudun jesuiittamaisesta näihin juttuihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu ja on hyväksi minulle kunhan sen vain ymmärrän.
Kommentin jätti Kirsti · keskiviikkona 3. tammikuuta @ 10:57
Kirstille
Olen samoilla linjoilla kirjojen suhteen, niitähän voi selailla kaupassa tai kirjastossa ja kiinnostua sitä kautta lukemaan. Julkinen kritiikki vaikuttaakin minun tapauksessani enemmän valintapäätöksiin esittävän taiteen kohdalla. Helpottaisi valintoja, jos kritiikissä arvioitaisiin sisältöä ja sen välittämisessä onnistumista niin puolueettomasti kuin ylimalkaan on mahdollista. Kritiikillähän pitäisi olla ihan eri funktio kuin mainostamisella. En silti välttämättä valitse sitä, jota kritiikki ylistää. Yhä kriittisemmin täytyy suhtautua myös kritiikkiin näinä aikoina.
Mitä tulee kritiikin oikaisuun, on varmaan niin, että mielipiteenomaiseen kritiikkiin ei kannata puuttua. Asialliset virheet olisi hyvä korjata (kuten mainitsemassasi tapauksessa), se juuri osoittaisi, ettei kritiikki saa olla mielivaltaa.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 3. tammikuuta @ 13:08