Alkupuolikas ensimmäistä eläkeläisvuotta alkaa olla eletty. On löytynyt tunnelmia ja tunteita, joita ei enää muistanut olevankaan. Päällimmäisenä on lainehtinut vapauden tunne, johon ei vuosilomia voi edes verrata – nehän olivat vain hengähdystaukoja, joiden päättyminen oli koko ajan näköpiirissä. Elettyäni vuosi-, kausi- ja viikkosuunnitelmien ja sovittujen tapaamisten kytkemänä yli kolmekymmentä vuotta, elämän aukeaminen näin omaehtoisesti valittavana on ollut todella juhlaa.


Työvastuun jättäminen nuoremmille on ollut ihanan helpottavaa. Seurakunnassamme toteutettu merkittävä organisaatiomuutos, jonka rankimmat alkuvaiheet ajoittuivat viimeisille työvuosilleni, olivat tiiminvetovastuuseen valitulle aikamoinen haaste. Olen ajatellut, että tuo tehtävä sekä viimeisen kevään kovat terveydelliset koettelemukset kypsyttivät irtoamaan sekä työstä että työyhteisöstä niin, että minkäänlaista haikeutta en ole tuntenut.


Joillekin tahoille olen joutunut perustelemaan vapaaehtoistoimintaan osallistumattomuutta. Kollegat ovat ymmärtäneet, että olen tarvinnut aikaa voimaantua ja laskeutua eläkeläiselämääni. Vapaus on auennut myös siten ymmärrettynä, että päivätyönsä tehnyt on vapaa valitsemaan osallistumisensa tavan ja määrän. Toistaiseksi olen halunnut tilaa omalle olemiselle ja omille kiinnostuksen kohteille.


Aika on eriväristä nyt ja suhde aikaan on muuttunut. Nyt ajattelen: kaikki aikani on tässä, minulla ei ole enää kiire minnekään.  

  • Todella mahtavaa, että eläkkeellejääminen on noin positiivinen asia! Se on myös rohkaisevaa, kun olen siinä tilanteessa noin puolen vuoden kuluttua

    Kommentin jätti Arru · lauantaina 30. joulukuuta @ 23:28

  • Elämä joskus valmistaa muutokseen ihan omalla reseptillään, kuten minua, mutta itsekin voi valmistautua. Irrottaa säie kerrallaan, etäännyttää työhön liittyvää hiljakseen, rakennella aikaa ’sitten kun’..
    Hyvää irtoamisen vuotta Sinulle, Arru!

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 31. joulukuuta @ 18:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.