Alkusanoiksi: jäljempänä seuraavat eivät ole kirja-arvosteluja perinteisessä mielessä. Ne ovat fragmentteja omista lukukokemuksistani.  Joku saattaa olla aivan eri mieltä kirjasta, toinen saada kipinän kirjan lukemiseen. Lukijan mieli olkoon vapaa.

*

Z. Topelius, Runoja; suom. O. Manninen, U. Kailas, E. Vaara, Y. Jylhä, T. Lyy; WSOY 1949 (4.painos)
 
Sain ?antiikkivaarikauppiaalta? löytyneen muinaisrunokirjan ystävältäni Karhumieheltä kesällä synttärien aikaan saatekirjeen kera. Kirjeessä oli kerrottu kirjan löytymisen tarina. Olin oikein otettu, että minut katsottiin oikeaksi sieluksi omistamaan tämä muinaisrunoteos, jolla on menneisyys ja joka kirjayksilönä on vain muutaman vuoden nykyistä omistajaansa nuorempi.
Lukukokemus on ollut kuin seikkailu Lapsuusmaahan. Riimirunot ajalle tyypillisine sanalyhenteineen ovat tulvillaan menneen maailman tuoksua. Pitkin matkaa mietin, mistä aiheista ja millaisella runokielellä tuolloin kirjoitettiin. Nämä huudahdukset ah ja oi, nämä värjynnät, unhoitetut kunnaat, tyrskyävät ja hyrskyävät veet, karkelot, lemmenkuiskeet, viherjöivät kummut ja purppurahohteet, harmajahapset kalvakkaat lienevät yhtä paljon aikansa suomentajarunoilijoiden kieltä kuin alkuperäistä, Topeliuksen  vanhaa ruotsia. Näitä on varmaan ollut kansakoulun lukukirjassa tai Topeliuksen Lukemisia lapsille ?sarjassa. Ja mistä kertovatkaan nämä muinaisrunot? On isänmaallista ja uskonnollista runoa, on puhdasta luonnonkuvausta ja erityisesti vuodenaikarunoja, taide-elämyksiä, rakkausrunoja. Moni on päätynyt sävelletyksi ja elänyt toisen elämän lauluna.
Tässä ajassa luettuna, ehkä rinnakkain jonkin nykyrunoteoksen kanssa, vaikutus on kiehtova.
 
Wilfrid Stinissen, Tänään on Herran päivä; suom. Taisto Nieminen; Karas-Sana 2003

Tämä hengellinen aarreaitta on tyyppiä ?teksti vuoden jokaiseksi päiväksi?. Se on siis kulkenut mukanani koko vuoden matkan. Jos jonakin päivänä on luku jäänyt väliin, seuraavana on voinut lukea kaksi.  Teksti on tuoreen tuntuista, kirkasta, selkeää ja sisältää omaperäisiä näkökulmia tuttuihin hengellisen elämän ydinkysymyksiin ja arkipäivän kristittynä elämiseen. Kirkon työntekijällä on usein rasitteena se, että on niin kyllästetty tavanomaisella hengellisellä sanastolla ja kielikuvilla, että sanomaa ei enää löydy hengellisestä yleispuurosta. Olen huomannut, että on hyödyllistä lukea hyvin suomennettua toisen kielialueen tai hengellisen perinteen piiristä tulevaa tekstiä. ?Parin piirunkin? verran eri kulmasta katselu avaa tutuksi käyneen asian uutena. Stinissenin tekstit ovat mielestäni erinomaisia: vähän hengellistä lukenut löytää tuoretta kosketuspintaa ja paljonkin lukeneen hengenelämä syventyy.
 
Maria Alstedt, Enkelit aina lähellämme; WSOY 1997 (5. painos)
 
Joulupaketista kuoriutunut tervehdys Nuoruusystävältä, taidekuvin ja enkelirunoin puhutteleva. Minulle kävi niin, että ensin katselin tarkimmin upeat kuvat, jolloin teksti jotenkin kutistui. Toisella kerralla luin ensin runot ja niiden ajatus aukeni paremmin. Mitä sanotaankaan: ?kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa?. Niinkin voi näköjään käydä, että kuvan voimakas puhe häivyttää vierellä olevan tekstin. – Joka tapauksessa hieno lahjakirja, kirja, johon voi aina palata löytämään. 
 

Soturi meissä / pukeutuu haarniskaan / ja katsoo maailmaa / silmikon takaa / turvassa haavoittavilta / tunteilta / suojassa kolhuilta, / iskuilta, / kipeiltä pistoksilta.
Ritari meissä / ratsunsa kannustaa / ja peitsi ojossa / rynnistää / vaaroja vastaan / valmiina puolustamaan / arvojaan / taistelemaan ja / voittamaan.
Vaan enkelimme ääni / lävistää haarniskan / ja sydämeemme tunkeutuvat / lempeyden, rauhan, myötätunnon / herkät nuolet / ja peitsi kädestämme / putoaa.
 
*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.