Seitsemänkymmentäluku viime vuosisadalla oli vauhdikasta aikaa. Erään joulun alla saimme vallankumouksellisen idean: kootaan feministitähtitytöt esittämään vanhaa kunnon tiernapoikakuvaelmaa. Umpikirkollinen yleisö katseli ensin hitaasti, mutta otti lopulta innoissaan vastaan aluevaltauksemme. Jouduin Herodeksen osaan. Emme naamioituneet miehiksi, emmekä muutelleet sanoja. Siitä vain naisenergiaa kehiin!

Kahdeksankymmentäluvulla perheessämme oli jo kaksi poikaa musiikkiluokalla. Esikoisen luokka innostui samaisesta perinnenäytelmästä. Taas tehtiin asiaankuuluvaa rekvisiittaa ja harjoiteltiin vuorosanoja. Esikoinen pääsi heiluttelemaan sapelia ja laulamaan komeasti: ?Husaari olen minä sodassa ja urhoollinen sotamies??  ja äiti huseerasi huoltojoukoissa. Tosielämässä vuosituhat taisi jo vaihtua ennen kuin poika ehti edes asevelvollisuuttaan suorittamaan soitonopiskelukiireiltään.

Tiernapoikakuvaelma sisältää häiveitä kristillisen joulun alkuperäistapahtumista, mutta sen verran oudoksi koosteeksi naamioituneena, että kuriositeetiksi jää. Hauska sitä on silti kyllä katsella ja kuunnella, jos esitys on hyvin harjoiteltu ja asialla on hyvät laulajat. ?Hyvää ii-iltaa, hyvää ii-iltaa itse kullekin??

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.