Yöni on sujunut kuumeisia unenpätkiä nähden. Lämpöä on yhä liikaa, tuntuu, että en jaksa mitään. Näihin äkillisiin yllätyksiin on vain mukauduttava, myötäydyttävä. Toinen on paistanut yöseen kinkun, perunalaatikon alku on imeltynyt yön. (Siunattu Kotiruokakirja!)  Aattona sytytämme neljännen adventtikynttilän. Tyynesti palavia liekkejä katsellessa ajatus vaeltaa läheisten luona. Hipaisee elämänsä kukkeudessa huiskivia rakkaita nuorimiehiä tahoillaan ja heidän rakastettujaan. Muistaa oman äiti-vanhan huoneissaan hissuttelemassa ja isän ikilevossaan. Muistaa suvun nuorimmaisen pienten jalkojen iloisen ja tarmokkaan töminän. MuistaaToisen vanhemmat, joista on jäljellä vain kaukainen hautapaikka kiveen kaiverrettuine nimineen. Ajatus koskettaa ystäviä lähellä ja kaukana, käväisee niidenkin luona, joiden työtoverina sain olla. Yksitellen käyvät mielessä myös ne lähelle tulleet ihmiset, joiden kanssa vuosien mittaan elämän ja kasvamisen kipua jaettiin, yhdessä etsittiin toivoa ja muutoksen mahdollisuutta, jotain löydettiinkin.